Arsenalin pelityyli turhautti Man Cityn sankaria: ”Sitä voi kutsua fiksuksi tai likaiseksi”
Manchester Cityn puolustaja John Stones kritisoi Arsenalin ajanpeluuta joukkueiden päädyttyä sunnuntaina 2-2-tasapeliin Valioliigassa.
Stones iski ottelun viimeisen maalin 98. minuutilla Cityn vyörytettyä hyökkäyksiä Arsenalin päätyyn koko toisen jakson ajan.
Tykkimiehet joutui pelaamaan jälkimmäisen puolikkaan alivoimalla Leandro Trossardin otettua kaksi keltaista korttia ennen taukoa.
Vajaamiehisenä Arsenal otti kaikki keinot käyttöön rikkoakseen pelin tempoa. Kaikkiin tilanteisiin käytettiin mahdollisimman paljon aikaa ja vieraiden pelaajat kaatuivat tasaisin väliajoin nurmelle valittelemaan kramppeja tai muita vaivoja.
Cityn manageri Pep Guardiola oli ymmärtäväinen Arsenalin pelaamisen suhteen, mutta Stones ei pitänyt vastustajan keinoista.
– Tämä oli vaikea iltapäivä kummallekin joukkueelle. He pysäyttelivät peliä ja näyttivät jalkapallosta sellaisen puolen, jota moni ei näytä, sanoi Stones Sky Sportsille.
– He tekevät siitä vaikeaa ja hidastavat peliä. Heidän maalivahtinsa kaatui nurmelle, jotta he saivat lisää tietoa [valmentajalta], ja meidän oli pidettävä tunteemme kurissa niinä hetkinä.
Stonesilta kysyttiin, turhauttiko Arsenalin pelityyli kotijoukkuetta.
– He ovat tehneet sitä muutaman vuoden ajan ja me tiedämme odottaa sitä. Sitä voi kutsua fiksuksi tai likaiseksi, miten tahansa sen sanookin, se häiritsee peliä ja sekoittaa kaikkien rytmin. He käyttävät sitä hyväkseen, ja minusta me selvisimme siitä todella hyvin.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS
- Liverpool-lahjakkuus allekirjoitti ammattilaissopimuksen
- FA neuvotteluissa huippuvalmentajan kanssa Englannin maajoukkuepestistä
- Saudi-Arabiasta tarjouksen saanut Ederson kertoi miksi päätti jäädä Manchester Cityyn
- Fulhamille surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Athletic: Manchester Unitedin kulukuuri osuu myös Sir Alex Fergusoniin – sopimus puretaan
- Telegraph: Pep Guardiola saattaa tehdä lyhyen jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Jamie Carragher muutti mielipidettään Luis Díazin tulevaisuudesta
- Benjamin Mendy perii saataviaan Manchester Cityltä – raju paljastus entisistä joukkuetovereista: ”En tehnyt mitään eri tavalla kuin muut”
- Chelsea sai odotetun pelaajan takaisin sairastuvalta
- Times: FA haluaa Pep Guardiolan – näin Man City -valmentaja kommentoi
- Benjamin Mendy perii saataviaan Manchester Cityltä – raju paljastus entisistä joukkuetovereista: ”En tehnyt mitään eri tavalla kuin muut”
- Pep Guardiola paljasti, kuka on hänen mielestään kaikkien aikojen paras pelaaja
- Liverpool-vahdilta raju virhe – maajoukkuetoveri puolusti: ”Emme voi sille mitään”
- Pep Guardiola ei halua kohdata yhtä joukkuetta Mestarien liigassa
- Times: FA haluaa Pep Guardiolan – näin Man City -valmentaja kommentoi
- Jamie Carragher muutti mielipidettään Luis Díazin tulevaisuudesta
- Chelsea sai odotetun pelaajan takaisin sairastuvalta
- Arne Slot nosti Steven Gerrardin Zinédine Zidanen ja Andrés Iniestan yläpuolelle: ”Jos tätä olisi kysytty vuosi sitten…”
- Jesse Lingard saattoi jäädä rahan vuoksi penkille Valioliigassa: ”Korkeat bonukset olivat mahdollisesti syy siihen”
- Athletic: Arsenal toivoo Bukayo Sakan palaavan pelikentille viikonloppuna