Arsenalin nuorukainen sai keltaisen kortin ennen Valioliiga-debyyttiään – mistä oli kyse?
Arsenalin keskikenttäpelaaja Myles Lewis-Kelly sai sunnuntaina keltaisen kortin Manchester Cityä vastaan ennen kuin hän oli pelannut urallaan yhtään minuuttia Valioliigassa.
Erotuomari Michael Oliver nosti Lewis-Kellylle, 17, varoituksen 65. minuutilla, lähes puoli tuntia ennen kuin nuorukainen pääsi kentälle.
Valioliigan erotuomarien kattojärjestö (PGMOL) on vahvistanut, että kortti johtui ”epäurheilijamaisesta käytöksestä”.
Daily Mailin saaman videomateriaalin perusteella vaikuttaa siltä, että Lewis-Kelly sai käskyn viedä viestin Arsenalin maalivahdille David Rayalle, joka jäi maahan makaamaan juteltuaan nuorukaisen kanssa. Lewis-Kellyn palatessa Arsenalin vaihtopenkille hän oli jo saanut keltaisen kortin.
Rayan huoltotoimenpiteiden aikana Arsenalin manageri Mikel Arteta kutsui muut kentällä olleet pelaajansa luokseen nopeaan palaveriin. Tykkimiehet pelasi koko toisen jakson yhden vajaalla Leandro Trossardin otettua kaksi keltaista korttia ennen taukovihellystä.
Alivoimaisena pelannut Arsenal rikkoi muutenkin pelin tempoa aina, kun siihen avautui mahdollisuus. Kaikkiin vapaapotkuihin, sivurajaheittoihin ja maalipotkuihin käytettiin runsaasti aikaa, ja Rayan lisäksi moni muukin pelaaja valitteli nurmen pinnassa vaivojaan.
Cityn tasoitusmaalin iskenyt John Stones epäili heti pelin jälkeen, että Raya jäi nurmelle istumaan, jotta Arsenal pääsi Artetan puheille. Stones sanoi, että City osasi odottaa Arsenalin metkuja, joita voi hänen mukaansa kutsua ”fiksuksi tai likaiseksi”.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Chelsean avainpelaajasta
- Atlético etsii korvaajaa Conor Gallagerhille – haluaa Wolverhamptonin pelaajan
- Manchester Cityn maalivahti herättää kiinnostusta Italiassa
- Manchester Unitedin toppari harkitsi lopettavansa pelaajauransa: ”Sanoin, että nyt riittää”
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Arne Slot arvosteli oman pelaajansa ratkaisua: ”Tuollaista ei pitäisi tapahtua edes harjoituksissa”