Toimitusjohtaja: Manchester Unitedin tavoitteena Valioliiga-mestaruus juhlavuonna

Manchester Unitedin toimitusjohtaja Omar Berrada on kertonut henkilöstölle, että tavoitteena on voittaa Valioliigan mestaruus vuonna 2028, seuran perustamisen 150-vuotisjuhlavuonna.
Berrada puhui työntekijöille Old Traffordilla viime keskiviikkona pidetyssä kokouksessa ja kertoi osaomistaja Sir Jim Ratcliffen ja jalkapallojohdon yhteisistä tavoitteista.
Berrada kertoi henkilökunnalle ”Project 150” – projektista. Seura perustettiin nimellä Newton Heath vuonna 1878, ja sen nimi muutettiin Manchester Unitediksi vuonna 1902.
– Se ei ole kymmenen vuoden suunnitelma. Kannattajien kärsivällisyys loppuisi, jos se olisi kymmenen vuoden suunnitelma. Mutta se on ehdottomasti kolmen vuoden suunnitelma päästä sinne, sanoi Berrada Athleticin mukaan.
– Ei ole järkevää ajatella, että pelaisimme ensi vuoteen mennessä yhtä hyvää jalkapalloa kuin Manchester City pelasi Real Madridia vastaan viime kaudella. Ja jos annamme ihmisille vääriä odotuksia, he tulevat pettymään. Tärkeintä on siis meidän kehityskaaremme, jotta ihmiset näkevät, että edistymme.
– Uskoakseni seuran 150-vuotisjuhlavuosi on vuonna 2028… jos meidän kehityskaaremme johtaa erittäin hyvään paikkaan tuollaisessa aikataulussa, olisimme hyvin tyytyväisiä siihen. Koska ei ole helppoa tehdä Manchester Unitedista maailman parasta jalkapallojoukkuetta.
– Manchester Unitedin perimmäinen tavoite – ja se tulee aina olemaan – on kilpailla Valioliigan ja Mestarien liigan voitosta. Olemme yksi maailman suurimmista seuroista.
Kirjoitushetkellä Manchester United on viiden kierroksen jälkeen Valioliigassa 11. sijalla, kuusi pistettä perässä sarjakärki Manchester Cityä.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- FM: Arsenal teki jatkosopimustarjouksen William Saliballe
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Athletic: Nuno uskoo Nottingham Forestin pomon päättäneen potkuista jo kuukausi sitten
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- Bernardo Silva palaamassa kasvattajaseuraansa? Puheenjohtajaehdokas: ”Haluan hankkia hänet tammikuussa”
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Ivan Toney: Saudi-Arabian pääsarja tasavertainen sarja Valioliigan kanssa