Times: Euroopan huippusarjat haluavat kesän siirtoikkunan päättyvän aiemmin
Euroopan huippusarjat ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että ensi kesän siirtoikkuna sulkeutuisi jo 15.8., kertoo Times.
Timesin mukaan Valioliiga, La Liga, Serie A, Bundesliiga ja Ligue 1 ovat samaa mieltä siitä, ettei siirtoikkunan pitäisi olla auki kauden alkamisen jälkeen. Kesän siirtoikkuna on sulkeutunut viime vuosina syyskuun alussa.
Sarjat ovat vieneet ehdotuksensa Euroopan seurajoukkueiden liitolle ECA:lle, ja Timesin mukaan ECA on näyttänyt sille vihreää valoa.
Times muistuttaa, ettei osapuolten välinen yhteisymmärrys toistaiseksi varmista sitä, että ensi kesän siirtoikkuna sulkeutuisi ennen kuin sarjakaudet alkaisivat.
Osapuolten on nimittäin mietittävä sitä, miten se reagoi Saudi-Arabian siirtoikkunaan. Saudi-Arabian siirtoikkuna sulkeutuu vasta syyskuun puolessa välissä. Saudi-Arabialla olisi siten ylimääräinen kuukausi aikaa houkutella eurooppalaisten seurojen pelaajia jättipalkoilla riveihinsä.
LUE MYÖS
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”