Arsenal ottanut Valioliigassa jo kolme punaista korttia – näin kommentoi Mikel Arteta
Arsenalin manageri Mikel Arteta sanoo, että joukkue voi syyttää vain itseään lauantain 0-2-tappiostaan Bournemouthin vieraana.
Tykkimiehet oli pelannut puoli vuotta ilman tappioita ennen reissuaan Vitality Stadiumille. Lontoolaisvieraiden urakka vaikeutui merkittävästi puolen tunnin kohdalla, kun William Saliba lensi suoralla punaisella kortilla suihkuun.
Ranskalaistoppari kiskaisi puolen kentän tuntumassa Bournemouthin Evanilsonin nurin alimpana puolustajana. Erotuomari antoi ensiksi tilanteesta keltaisen kortin. Videotarkistuksen jälkeen tuomio muuttui kuitenkin punaiseksi, koska hänen katsottiin vieneen rikkeellään ilmeisen maalipaikan kotijoukkueelta.
Saliban punainen kortti oli jo Arsenalin kolmas tämän kauden Valioliigassa, kun kierroksia on takana kahdeksan. Aiemmin Tykkimiehet joutui vajaalle Brightonia ja Manchester Cityä vastaan, mutta se päätyi kummallakin kerralla tasapeliin.
Artetan mukaan oli vain ajan kysymys, milloin Arsenalia rangaistaan vajaamiehisyydestään kunnolla.
– Olemme tietysti todella pettyneitä tulokseen ja musertuneita, koska meidän piti taas pelata vajaalla. Tämä kerta oli vielä vaikeampi kuin kaksi vastaavaa peliä tällä kaudella, sanoi Arteta Sky Sportsin mukaan.
– Kymmenellä miehellä pelaaminen 65 minuutin on vain mahdoton tehtävä tällä tasolla. Pisteittä jääminen oli vahinko, joka vain odotti tapahtumistaan.
Espanjalaisluotsi ei kritisoinut Salibaa punaiseen korttiin johtaneesta rikkeestä.
– Se päätös oli tehtävä sekunnin murto-osassa. Hyökkääjä oli hänen selkäpuolellaan. Hän ei odottanut, että pallo tulee yhtäkkiä häntä kohti. Hän vain teki päätöksen, ja siinä se.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa