Valioliigapelit ratkesivat vasta lisäajalla – kolme loppuhetkien maalia
Erling Haaland viimeisteli lauantaina sarjakauden 11. maalinsa, kun Manchester City voitti Southamptonin 1-0.
Manchester City nousi voiton ansiosta ainakin hetkellisesti Valioliigan kärkipaikalle. Ottelun ainokainen syntyi jo viidennellä minuutilla. Haaland sai pallon boksiin ja taisteli sen maaliin noin viiden metrin etäisyydeltä, vaikka joutui samalla kamppailemaan Southampton-puolustuksen kanssa.
Unai Emeryn Aston Villa sai pettyä, kun se jäi lopulta 1-1-tasapeliin Bournemouthin kanssa. Ross Barkley iski Aston Villan johtomaalin vartti ennen loppua, mutta vieraiden Evanilson tasoitti pelin 96. minuutilla.
Hienoa alkukautta pelaava Brighton oli Aston Villan tapaan todella lähellä voittoa, mutta joutui niin ikään pettymään loppuhetkillä. Wolverhampton nousi kahden maalin takamatkalta tasoihin lisäajalla. Matheus Cunha iski Wolverhamptonin tasoitusmaalin 93. minuutilla. Danny Welbeck ja Evan Ferguson vastasivat Brightonin maaleista. Welbeck, 33, on viimeistellyt jo kuusi maalia Valioliigassa.
Brentford ja Ipswich järjestivät maalijuhlat Lontoossa. Ottelu päättyi Brentfordin 4-3-voittoon. Bryan Mbeumo ratkaisi pelin Brentfordin hyväksi 96. minuutilla.
Lauantain viimeinen valioliigaottelu pelataan klo 19.30, kun Everton isännöi Fulhamia Goodison Parkilla.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja