Paul Scholes palkkaisi Zinédine Zidanen Manchester Unitedin peräsimeen – perusteli mielipiteensä
Manchester United on palkkaamassa Rúben Amorimin uudeksi päävalmentajakseen.
Manchester United maksaa Amorimin Sporting-sopimuksessa olevan noin kymmenen miljoonan euron ulosostopykälän. Amorimin odotetaan työskentelevän Manchester Unitedin peräsimessä jo viikonlopun Chelsea-ottelussa.
Paul Scholes ei olisi välttämättä päätynyt valitsemaan Amorimia Manchester Unitedin uudeksi päävalmentajaksi, vaikka arvostaakin häntä.
– Amorim on kiinnostava valmentaja, mutta jälleen kyse olisi riskistä. Kaikki tiedämme, millaista jalkapalloa hän peluuttaa. Se on todella hyvää jalkapalloa. Olemme puhuneet hänestä mahdollisena Manchester Cityn uutena päävalmentajana. Se kertoo jo itsessään jotain hänestä, Scholes totesi Daily Expressille.
– Monet näistä ehdokkaista ovat työskennelleet seuroissa, joissa odotukset eivät ole todennäköisesti näin suuria. Mainitsen esimerkiksi Thomas Frankin. Hän voi olla hyvinkin laadukas valmentaja Manchester Unitedille, mutta Brentfordissa odotukset eivät ole samanlaiset kuin Manchester Unitedissa.
– Olin suuri Thomas Tuchelin fani, mutta häntä ei voi enää valita. Hän on valmentanut eliittiseuroja ja voittanut suuria pokaaleja suurissa seuroissa. Mielestäni ten Hagin korvaajalla pitää olla kokemusta eliittiseurasta. Manchester United on yksi maailman suurimmista seuroista, joten heillä pitäisi olla todellinen huippuvalmentaja.
Jos päätös olisi ollut Scholesin, hän olisi valinnut Zinédine Zidanen. Zidane on ollut työttömänä yli kolmen ja puolen vuoden ajan jätettyään Real Madridin toukokuussa 2021.
– Zidane on ollut todellisessa suurseurassa ja voittanut kaikista suurimpia pokaaleja. En ole kuitenkaan niin varma siitä, miten hyvää englantia hän puhuu. Lisäksi en tiedä, haluaisiko hän edes valmentaa Englannissa. Hänestä ei ole koskaan saanut sellaista fiilistä.
LUE MYÖS
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus