Phil Jones kertoi rehellisen mielipiteensä Manchester Unitedin nykytilanteesta: ”Olemme menettäneet niin paljon identiteetistämme”
Manchester United on ollut edelliset kymmenen vuotta enemmän ja vähemmän tuuliajoilla.
Sir Alex Ferguson jätti Manchester Unitedin kesällä 2013. Ferguson lähti seurasta hallitsevana Valioliigan mestarina. Kyseessä on edelleen seuran viimeisin sarjamestaruus.
Manchester United on voittanut Fergusonin lähdön jälkeen Eurooppa-liigan ja kahdesti sekä FA Cupin että liigacupin. Kokonaiskuvassa on helppo sanoa, että menestys on loistanut poissaolollaan, vaikka Manchester United on käyttänyt vuosien saatossa suorastaan hurjan määrän rahaa siirtomarkkinoilla.
BBC haastatteli Phil Jonesia, joka kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin nykytilanteesta. Jones oli kirjoilla seurassa vuodet 2011-23. Jones on surullinen etenkin siitä, miten useat taustahenkilöt ovat poistuneet seurasta.
– Jos katsot ajassa taaksepäin esimerkiksi Sir Alex Fergusonin aikoihin, niin tuolloin kyse oli siitä, että jos vastustaja tekee neljä maalia, me teemme viisi maalia. Jos vastustaja tekee kolme maalia, me teemme neljä. Olemme menettäneet niin paljon identiteetistämme vuosien saatossa. Olemme menneet hitaasti, mutta varmasti koko ajan kauemmas siitä, mitä aiemmin olimme. Kun katson niitä ihmisiä, jotka eivät enää ole harjoituskeskuksessa… he ovat koko seuran sydän. He tuntevat seuran läpikotaisin.
– Meidän on mentävä takaisin perusasioiden pariin. Kaikki haluamme nopeaa hyökkäysvoittoista jalkapalloa ja luoda paljon maalipaikkoja, mutta ikävä kyllä mielestäni meidän on mentävä taaksepäin ja ennen kaikkea oltava todella kompakti joukkue, jota on vaikea voittaa ja kammottavaa pelata vastaan. Tarvitsemme sitä, mutta sen saavuttaminen vaatii paljon uudelta valmentajalta.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut