Eddie Howe: Newcastle joutui myymään pelaajansa vasten tahtoaan – ”Meidän oli pakko”
Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe sanoo, että seura ei olisi halunnut myydä keskikenttäpelaajaansa Elliot Andersonia viime kesänä.
Anderson, 22, on Newcastlen oma kasvatti, joka esiintyi seuran edustusjoukkueessa 55 kertaa, kunnes siirtyi viime kesänä Nottingham Forestiin 41,2 miljoonalla eurolla.
Sunnuntaina Anderson kohtaa kasvattajaseuransa ensimmäistä kertaa, kun Forest isännöi Newcastlea Valioliigassa.
Howe sanoi pelin alla, että Newcastle ei olisi missään nimessä halunnut luopua Andersonista. Seura oli kuitenkin vaarassa rikkoa Valioliigan taloussääntöjä, joten se oli tehtävä vaikea päätös.
– Elliot oli myynti, jota emme olisi halunneet tehdä. Kukaan seuran sisällä ei sisällä halunnut sitä, mutta meidän oli pakko, kommentoi Howe Sky Sportsin mukaan.
– Minusta se oli todella outo tilanne, koska uskon sen tapahtuvan vielä uudestaan. Ei pelkästään täällä, vaan myös muissa seuroissa, jotka joutuvat myymään pelaajia taloudellisista syistä.
– Uskoakseni sitä ei ole juurikaan tapahtunut lajin historiassa, ellei seura ole taloudellisten rajoitteiden alla ja sen on pakko myydä.
– Seura, jolla on taloudellista tukea, mutta joka joutuu myymään sääntöjen takia… Se on uusi juttu.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Guardian: Manchester United haluaa houkutella Elliot Andersonin riveihinsä – Nottingham Forest asetti valtavan hintalapun
- Romano: Manchester United kiinnostunut West Hamin pelaajasta – hintalappu lähes sata miljoonaa euroa
- Arsenal-puolustaja joutuu sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Manchester City neuvottelee jatkosopimuksesta avainpelaajansa kanssa
- Toby Alderweireld haluaa auttaa Tottenhamia: ”Jos he haluavat apuani…”
- Liverpoolin pitkäaikainen hyökkääjä: ura ohi 31-vuotiaana – siirtyy muotimaailmaan
- Lähde: Darwin Núñez haluaa palata Valioliigaan – tämä seura toiveena!
- Valioliiga-legenda sai potkut kasvattajaseurastaan – olisiko tässä Arne Slotin tuleva kohde?
- Marc Cucurella: siirtosaagassa jysähti iso käänne!
- Manchester Unitediin siirtyvä pelaaja pääsi sittenkin MM-kisoihin
- Times: Arne Slot hylkäsi tarjouksen Valioliigasta
- Englanti kohtasi toisen MM-kisamaan ystävyysottelussa – näin kävi
- AS: Valioliiga-komeetan siirtoarvo räjähti: yli 100 miljoonaa euroa – Real Madrid ja Jose Mourinho perässä
- Manchester Unitediin siirtyvä pelaaja pääsi sittenkin MM-kisoihin
- Brighton-pomo vahvisti: Seura hylännyt Tottenhamin tarjoukset avainpelaajastaan
- Marc Cucurella: siirtosaagassa jysähti iso käänne!
- Jättisiirto muhii: Man Unitedin floppihyökkääjä ulos, 70 miljoonan maalitykki sisään?
- Telegraph: Newcastle etsii korvaajaa Anthony Gordonille – tässä ykkösvaihtoehto
- Valioliiga-legenda sai potkut kasvattajaseurastaan – olisiko tässä Arne Slotin tuleva kohde?
- Norjan maajoukkuepelaaja herättää kiinnostusta Valioliigassa – hintalappu selvillä