Ruben Amorímin debyytti Manchester Unitedissa päättyi pistemenetykseen – André Onanalta kaksi huippupelastusta
Ruben Amorím joutui tyytymään pisteeseen debyytissään Manchester Unitedin päävalmentajana. Red Devils jäi 1-1-tasatulokseen sarjanousija Ipswichin vieraana.
Amorim palkattiin Man Unitedin uudeksi päävalmentajaksi Erik ten Hagin saatua potkut lokakuun lopussa. Entinen Sporting-luotsi astui virkaansa marraskuun maajoukkuetauolla.
United iski ensimmäisen maalinsa Amorímin aikakaudella jo puolentoista minuutin pelin jälkeen. Amad Diallo jakoi pallon laidalta, jonka Marcus Rashford ohjasi verkkoihin.
Ipswich tasoitti lukemat avauspuoliskon loppuun. Onneakin oli matkassa, kun Omari Hutchinsonin laukaus ohjautui vasempaan ylänurkkaan United-puolustaja Noussair Mazraouin pään kautta.
Ipswich oli lähellä maalia jo kolme minuuttia aiemmin, mutta Andre Onanan unelmatorjunta nollasi Liam Delapin maalinedustalla.
Delap sai toisen tilaisuuden viedä isännät johtoon toisen puoliskon alussa. Tällä kertaa Ipswich-hyökkääjä yritti ohjata boksissa pallon verkkoihin takajalallaan. Onana pysäytti Delapin jälleen oikein ajoitetulla reaktiotorjunnallaan ja tasalukemat säilyivät.
Unitedille siunaantui lisäajalla vielä hyvä tilaisuus ratkaisumaaliin. Diallo ajoi oikealta laidalta rohkeasti sisään, mutta laiturin laikaus kilpistyi Ipswichin puolustukseen.
Man United on 12 kierroksen jälkeen Valioliigan sarjataulukossa sijalla 12. Ipswich majailee sijalla 18 ja taistelee putoamista vastaan.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
| Pvm | Ottelu | Tulos |
|---|---|---|
| 25.05.2025 | WolverhamptonWolves – Brentford | 1-1 |
| 25.05.2025 | Tottenham – Brighton | 1-4 |
| 25.05.2025 | Southampton – Arsenal | 1-2 |
| 25.05.2025 | Nottingham – Chelsea | 0-1 |
| 25.05.2025 | Newcastle – Everton | 0-1 |
| 25.05.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Aston Villa | 2-0 |
| 25.05.2025 | Liverpool – Crystal Palace | 1-1 |
| 25.05.2025 | Ipswich TownIPS – West Ham | 1-3 |
| 25.05.2025 | Fulham – Manchester CityMan City | 0-2 |
| 25.05.2025 | Bournemouth – Leicester | 2-0 |
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti