Tottenhamin luottopelaaja ”kuukausia” sivussa
Tottenhamin päävalmentaja Ange Postecoglou sanoo, että seura ei hanki vapailta markkinoilta korvaajaa loukkaantuneelle ykkösmaalivahdilleen Guglielmo Vicariolle.
Vicario, 28, sai murtuman nilkkaansa viime lauantain 4-0-voitossa Manchester Cityä vastaan, mutta pelasi ottelun loppuun.
Tutkimusten jälkeen italialaisvahti kävi leikkauksessa, ja nyt häntä odottaa tauko tositoimista. Postecoglou ei antanut tarkkaa arviota, kuinka kauan Vicario on poissa, mutta sanoi, että siihen menee ”kuukausia”.
Tottenhamin kakkosvahti Fraser Forster on pelannut tällä kaudella kolme ottelua cup-kilpailuissa. Hän on esiintynyt Valioliigassa lähes 150 kertaa, mutta niistä viimeisin oli toukokuussa 2023.
Alempaa maalivahtien nokkimisjärjestyksestä löytyvät myös Spursin omat kasvatit Brandon Austin ja Alfie Whiteman, mutta kumpikaan ei ole koskaan pelannut edustusjoukkueessa.
Postecogloulta kysyttiin lehdistötilaisuudessaan, harkitseeko Tottenham sopimuksettoman maalivahdin hankintaa väliaikaiseksi ratkaisuksi.
– Se ei tule tapahtumaan. Siksi meillä on joukkueellinen pelaajia täällä. En usko, että vapaan agentin hankkiminen auttaisi meitä nyt, vastasi aussiluotsi Athleticin mukaan.
– Olen tuntenut Fraserin pitkään, ja hän on niin vahva hahmo joukkueessa ja valmis pelaamaan. Brandon kehittyy koko ajan ja Alfie on ollut seurassa pitkään.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin