80 miljoonan euron Nicolas Pépé puhui ajastaan Arsenalissa: ”Maksoin siitä hintaa”
Nicolas Pépé siirtyi Lillestä Arsenaliin jopa 80 miljoonan euron siirtosummalla kesällä 2019.
Monipuolisella hyökkäyspään pelaajalla oli alla loistava kausi Ranskan pääsarjassa. 38 otteluun syntyi 22 maalia ja 11 maalisyöttöä.
Pépéstä tuli Arsenalin kaikkien aikojen kallein hankinta ja se näkyi luonnollisesti myös odotuksissa. Ne olivat suorastaan valtavat, eikä Pépé lopulta onnistunut vastaamaan niihin.
Peliesitykset jättivät toisinaan paljon toivomisen varaa, vaikka lopulta Pépén tehot Arsenalissa olivat varsin hyvät. 6601 peliminuuttiin syntyi 27 maalia ja 21 maalisyöttöä.
Athletic haastatteli nykyään Villarrealissa pelaavaa Pépéä, joka kertoi ajastaan Arsenalissa. Pépé kokee joutuneensa suuren kritiikin kohteeksi nimenomaan siirtosummansa vuoksi.
– Kun seura maksaa sinusta näin paljon rahaa, ei pienillä yksityiskohdilla ole enää merkitystä. Olin nuori. Se oli ensimmäinen kerta, kun lähdin Ranskasta pelaamaan ulkomaille. Minun oli sopeuduttava siihen monella eri tavalla, mutta ihmiset eivät näe sitä. He näkevät vain sen, mitä kentällä tapahtuu.
– Automaattisesti ensimmäinen pelaaja, jota kritisoidaan on se, kenestä maksettiin paljon rahaa. Sinun on tehtävä maaleja ja annettava maalisyöttöjä. Ihmiset odottivat minulta 30-40 maalia kaudessa. Vain Leo Messi ja Cristiano Ronaldo tekivät tuollaisia määriä. Arsenal käytti minuun paljon rahaa ja minä maksoin siitä hintaa.
LUE MYÖS
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta