Manchester Unitedin hyökkäys teki tuhoa murskavoitossa – Chelsea tyrmäsi Aston Villan
Joshua Zirkzee ja Marcus Rashford naulasivat kaksi maalia mieheen Manchester Unitedin murskavoitossa kotona Evertonia vastaan. 4-0-voitto Toffeesista oli Red Devilsin ensimmäinen Valioliigassa uuden päävalmentajansa Rúben Amorimin alaisuudessa.
United aloitti ottelussa maalinteon 33. minuutilla kulmatilanteesta. Bruno Fernandesin keskitys tavoitti Rashfordin, jonka laukaus ohjautui Jarrad Branthwaiten jalasta Evertonin verkkoihin.
Etumatka kasvoi yhdeksän minuuttia myöhemmin, kun Zirkzee viimeisteli Fernandesin esityöstä.
Everton sai lisää lunta tupaan toisen puoliskon alussa. Jordan Pickfordin epäonnistunut pitkä avaus johti hävityn pääpallon jälkeen Man Unitedin vastaiskuun, jonka päätteeksi Rashford viimeisteli päivän toisen osumansa.
Lopullinen ratkaisu nähtiin 64. peliminuutilla. Amad Diallo purjehti löysästi puolustaneiden Everton-pelaajien ohitse ja syötti Zirkzeelle hollantilaisen päivän toisen osuman.
Man United kasvatti Everton-voitolla tappiottoman putkensa kuuteen otteluun kaikki kilpailut mukaan lukien. Seura ei ole hävinnyt ainuttakaan ottelua Erik ten Hagin potkujen jälkeen.
Chelsea nuiji Aston Villan Cole Palmerin johdolla – Tottenhamille pistemenetys
Samaan aikaan Stamford Bridgellä Chelsea kukisti Aston Villan 3-0-numeroin kotikentällään.
Lontoolaisten voittomaali syntyi jo seitsemännellä minuutilla, kun Nicolás Jackson tälläsi pallon verkkoihin Marc Cucurellan syötön jälkeen. Chelsean toisesta osumasta vastasi Cole Palmerin tarjoilusta viimeistellyt Enzo Fernández.
Palmer iski itse Chelsean viimeisen maalin ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella.
Pohjois-Lontoossa puolestaan Tottenham ja Fulham tasasivat pisteet 1-1-numeroin. Ottelun maalit merkittiin Spursilla Brendan Johnsonille ja vierailla Tom Cairneylle.
Cairney myös ajettiin ulos punaisella kortilla seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa taklauksestaan Dejan Kulusevskiin.
| Pvm | Ottelu | Tulos |
|---|---|---|
| 25.05.2025 | WolverhamptonWolves – Brentford | 1-1 |
| 25.05.2025 | Tottenham – Brighton | 1-4 |
| 25.05.2025 | Southampton – Arsenal | 1-2 |
| 25.05.2025 | Nottingham – Chelsea | 0-1 |
| 25.05.2025 | Newcastle – Everton | 0-1 |
| 25.05.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Aston Villa | 2-0 |
| 25.05.2025 | Liverpool – Crystal Palace | 1-1 |
| 25.05.2025 | Ipswich TownIPS – West Ham | 1-3 |
| 25.05.2025 | Fulham – Manchester CityMan City | 0-2 |
| 25.05.2025 | Bournemouth – Leicester | 2-0 |
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
