Guardian: West Ham etsii uutta päävalmentajaa – Julen Lopetegui saattaa saada potkut
West Hamin päävalmentaja Julen Lopetegui saattaa saada potkut, kertoo Guardian.
Guardianin saamien tietojen mukaan West Ham etsii korvaajaa Lopeteguille. West Ham hävisi viime viikonloppuna kotikentällään Arsenalille tylysti 2-5.
West Ham on kiinnostunut etenkin portugalilaisesta Sérgio Conceiçãosta. Conceição on ollut työttömänä kesästä lähtien poistuttuaan Porton päävalmentajan paikalta. Conceição valmensi Portoa seitsemän vuoden ajan ja johdatti seuran kolmesti Portugalin mestaruuteen.
Ranskalaismedian mukaan Conceição neuvottelee parhaillaan sopimuksesta Nantesin kanssa. West Hamin on siten pidettävä kiirettä, jos se aikoo palkata hänet uudeksi päävalmentajakseen. Guardianin mukaan Conceição on lähtökohtaisesti kiinnostunut valmentamaan West Hamia.
Guardianin mukaan West Ham harkitsee ottavansa yhteyttä myös muun muassa Massimiliano Allegriin. Allegri on Conceiçãon tapaan ollut työttömänä kesästä lähtien.
West Hamin syyskausi on sujunut heikosti. 13 ottelusta tuloksena on vain neljä voittoa ja Valioliigan 14. sija.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Manchester City voitti sarjanousijan täpärästi – loppukesän hankinnat tekivät debyyttinsä
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Jamie Carragher: Tämän pelaajan pitäisi lähteä Liverpoolista – ”Kun olen katsonut kaksi ensimmäistä ottelua…”