Man Unitedin pelaaja kieltäytyi pride-takin pitämisestä – pettyneiden joukossa Adidas ja osa joukkuekavereista

Manchester United hylkäsi suunnitelmansa verrytellä takeilla, joilla oli tarkoitus osoittaa tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, koska puolustaja Noussair Mazraoui kieltäytyi osallistumasta, kertoo Athletic.
Unitedin oli tarkoitus käyttää viime sunnuntaina Evertonia vastaan alkulämmitellyissään Adidaksen suunnittelemia pride-henkisiä takkeja.
Valioliiga osallistuu parhaillaan Rainbow Laces -kampanjaan, jonka aikana joukkueita pyydetään osoittamaan tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Osana kampanjaa kapteenien on esimerkiksi määrä pitää sateenkaaren värein varustettua kapteeninnauhaa hihassaan.
Manchester United on kahdella viime kaudella osallistunut kampanjaan lämmittelemällä pride-henkisissä varusteissa. Seura suunnitteli tekevänsä viime viikonloppuna samoin, mutta se perui aikeensa, koska se ei halunnut, että Mazraoui nousee esiin ainoana pelaajana, joka ei ole mukana.
Marokon maajoukkuepuolustaja perusteli kieltäytymistään sillä, että hän on muslimi. United perui suunnitelmansa vain joitain tunteja ennen peliä.
Athleticin tietojen mukaan Adidas ja osa Manchester Unitedin joukkueesta olivat pettyneitä Mazraouin päätökseen.
Mazraoui sai aiemmin Bayern Müncheniä edustaessaan seuran omilta kannattajilta kritiikkiä, kun hän oli osoittanut tukensa maajoukkuekaverilleen, Toulousen Zakaria Aboukhlalille, joka kieltäytyi osallistumasta Ranskan pääsarjan sateenkaarikampanjaan.
Toukokuussa 2023 Bayernin kannattajat nostivat esille banderollin, jossa luki: ”Kaikki värit ovat kauniita. Toulousessa, Münchenissä ja kaikkialla. Kunnioita arvojamme, Mazraoui!”.
Ipswichin kapteeni Sam Morsy, joka on Mazraouin tavoin muslimi, on kieltäytynyt pitämästä sateenkaarinauhaa joukkueen kahdessa viime ottelussa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen