Manchester Cityn omistajilla mielenkiintoinen vaihtoehto Kevin de Bruynelle
City Football Group (CFG) on valmis tarjoamaan keskikenttäpelaaja Kevin de Bruynelle sopimusta jostain toisesta seurastaan, kun hän jättää Manchester Cityn, kertoo Telegraph.
De Bruynen, 33, tulevaisuus on ollut viime aikoina tapetilla, sillä hänen nykyinen diilinsä päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Belgialaistähti on edustanut Cityä kesästä 2015 lähtien ja voittanut seurassa kaiken. Sopimustilanteensa vuoksi hän on tammikuun alusta lähtien vapaa neuvottelemaan ulkomaisten seurojen kanssa esisopimuksesta, mutta myös jatkodiili Cityssä on mahdollinen.
Manchester City on CFG:n lippulaivaseura, mutta sen verkostoon lukeutuu useita joukkueita ympäri maailman. Kaikkiaan sen portfolio sisältää 12 seuraa, joita on muun muuassa Aasiassa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa.
Aiemmin de Bruyneä on viety siirtohuhuissa varsinkin Yhdysvaltoihin ja Saudi-Arabiaan. Viime kesänä hän sanoi belgialaislehti HLN:n haastattelussa, että Lähi-itä on mahdollinen vaihtoehto.
– Saudit? Minun iässäni täytyy olla avoin kaikelle. Siinä puhutaan valtavasta määrästä rahaa urani loppuvaiheessa. Sitä on pohdittava, sanoi de Bruyne.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa