Manchester City kompastui taas Erling Haalandin onnistumisesta huolimatta

Erling Haaland päätti maalittoman jaksonsa, mutta Manchester City jäi ilman voittoa Crystal Palacen vieraana. Kamppailu Selhurst Parkilla päättyi 2-2-tasalukemiin.
Palace otti yllätysjohdon jo viidennellä minuutilla. Daniel Muñoz irtaantui Will Hughesin syötöstä läpi ja sijoitti voimakkaan pallon takulmaan.
City tuli tasoihin noin puolen tunnin kohdalla. Haaland pääsi pukkaamaan kuulan verkon perukoille Matheus Nunesin keskityksestä. Palace-vahti Dean Henderson tuli vastaan maaliltaan jättäen norjalaishyökkääjälle tyhjän tilan iskeä.
Palace palasi johtoon toisen puoliskon alkupuolella kulmatilanteesta. Maxence Lacroix voitti boksissa kaksinkamppailussa Kyle Walkerin täysin ja puski pallon Hughesin keskityksestä Cityn maalin kattoon.
Isäntien etumatka kesti vain vajaa 11 minuuttia, kunnes vieraat rankaisivat taas. Bernardo Silvan pystysyöttö tavoitti Rico Lewisin, joka laukoi Cityn tasoihin.
Viimeisellä kympillä Lewis puolestaan sortui ylilyöntiin. City-puolustajan myöhäinen liuku johti toiseen keltaiseen korttiin ja ottelu päättyi ulosajoon.
Enempää maaleja ei nähty ja Selhurst Parkilla jäätiin pistejakoon.
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
25.05.2025 | WolverhamptonWolves – Brentford | 1-1 |
25.05.2025 | Tottenham – Brighton | 1-4 |
25.05.2025 | Southampton – Arsenal | 1-2 |
25.05.2025 | Nottingham – Chelsea | 0-1 |
25.05.2025 | Newcastle – Everton | 0-1 |
25.05.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Aston Villa | 2-0 |
25.05.2025 | Liverpool – Crystal Palace | 1-1 |
25.05.2025 | Ipswich TownIPS – West Ham | 1-3 |
25.05.2025 | Fulham – Manchester CityMan City | 0-2 |
25.05.2025 | Bournemouth – Leicester | 2-0 |
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus