Mikel Arteta mainitsi kaksi syytä Arsenalin loukkaantumisongelmiin – tekeekö puolustaja pitkään odotetun paluun?
Mikel Arteta on selittänyt syitä Arsenalin loukkaantumisongelmille tällä kaudella. Espanjalaisella on paljon mietittävää ennen keskiviikon Mestarien liigan ottelua AS Monacoa vastaan.
Thomas Partey ja Jurrien Timber eivät pystyneet osallistumaan Arsenalin tiistain harjoituksiin. Myös Gabriel Magalhaes, Riccardo Calafiori ja Oleksandr Zinchenko olivat sivussa.
Ben White ja Takehiro Tomiaysu kuntoutuvat edelleen polvivammoista.
Arteta tunnistaa loukkaantumisten taustalla kaksi syytä.
– Meillä on ollut paljon samanaikaisia loukkaantumisia, joita on ollut hyvin vaikea ennakoida. Jotkut ovat tulleet taklauksista, joita on taas vaikea ennakoida, Arteta selitti lehdistölle.
– Toinen asia on ylikuormitus – ne minuutit, joita pelaajat joutuvat pelaamaan. Kun sinulla ei ole yksi tai kaksi pelaajistasi käytössä, joudut laittamaan ne minuutit jollekin muulle. Se ei ole hyvä muutos, koska sillä on seurauksensa. Tässä tilanteessa me olemme.
Arsenalin loukkaantumisongelmien myötä Kieran Tierney saatetaan nostaa mukaan pelaavaan kokoonpanoon. Laitapuolustaja pelasi edellisen ottelunsa Tykkimiehissä elokuussa 2023 Community Shieldin ottelussa Manchester Cityä vastaan ennen lähtöään lainalle Real Sociedadiin.
Tierney, 27, on nähty viimeisissä peleissä Arsenalin vaihtopenkillä. Arteta ei sulje pois mahdollisuutta loukkaantumisista kärsineen Skotlannin maajoukkuepelaajan esiintymiselle.
– Hän on valmis. Hän on harjoitellut hyvin ja hän tulee saamaan mahdollisuutensa. Hän on ansainnut sen ja haluaa tehdä sen, Arsenalin päävalmentaja kommentoi.
Arsenal isännöi AS Monacoa keskiviikkona kello 22:00 alkavassa ottelussa. Ranskalaisseura on Ligue 1:n sarjataulukossa kolmantena.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 8 | 7 | 0 | 1 | 17-5 | 21 |
| 2 | Barcelona BAR | 8 | 6 | 1 | 1 | 28-13 | 19 |
| 3 | Arsenal | 8 | 6 | 1 | 1 | 16-3 | 19 |
| 4 | Inter Milano INT | 8 | 6 | 1 | 1 | 11-1 | 19 |
| 5 | Atletico Madrid ATM | 8 | 6 | 0 | 2 | 20-12 | 18 |
LUE MYÖS!
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin