Rio Ferdinand arvioi miksi Dan Ashworth poistui Manchester Unitedista: ”Ehkä hän ei sopeutunut siihen”
Dan Ashworth jätti Manchester Unitedin urheilujohtajan paikan muutama päivä sitten.
Ratkaisua pidettiin melkoisena yllätyksenä, sillä Ashworth oli saapunut pestiin vasta kesällä, ja ehti siten työskennellä seuran urheilujohtajana vain viiden kuukauden ajan.
Manchester United oli kuukausikaupalla Ashworthin kintereillä ja seurajohto neuvotteli pitkään Newcastlen kanssa siitä, millaisella summalla Ashwort on irrotettavissa silloisesta sopimuksestaan.
Rio Ferdinand totesi podcastissaan uskovansa, ettei Ashworth kyennyt sopeutumaan siihen, että hän ei enää ollutkaan itse vastuussa urheilupuolen päätöksistä.
– On syytä muistaa, että edellisissä pesteissään Brightonissa, West Bromissa, Newcastlessa ja Englannin jalkapalloliitossa hän työskenteli pitkälti yksikseen. Hän vastasi yksin kaikesta ja teki viimeiset päätökset asiassa kuin asiassa. Hän oli hyvin menestyksekäs niissä pesteissä. Nyt tilanne oli hyvin erilainen Manchester Unitedissa, koska siellä sinulla on myös Jason Wilcox ja Omar Berrada. He johtivat kolmeen pekkaan urheilupuolta.
– Siihen päälle on laskettava vielä Sir David Brailsford ja Sir Jim Ratcliffe. Joten kyse oli monista henkilöistä yhden ihmisen sijaan. Ehkä Ashworth halusi autonomiaa ja päättää vähän kaikesta. Totta puhuen koen, ettei Ashworth onnistunut sopeutumaan siihen, että hän ei enää ollutkaan yksin päättämässä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi