MEN: Rúben Amorim haluaa hankkia uuden maalivahdin Manchester Unitediin
Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim haluaa hankkia uuden maalivahdin joukkueeseensa tammikuun siirtoikkunassa, kertoo Manchester Evening News.
Lehden saamien tietojen mukaan Amorim ei ole vakuuttunut André Onanasta, eikä koe Altay Bayındırin olevan tarpeeksi hyvä kamppaillakseen ykkösvahdin paikasta.
Onana on pelannut varsin heikon kauden joukkueen tolppien välissä ja on tehnyt viime viikkoina useamman maaliin johtaneen virheen.
Manchester United maksoi Onanasta reilut 50 miljoonaa euroa Internazionalelle kesällä 2023. Onana ei ole kuitenkaan missään vaiheessa kyennyt vastaamaan suuriin odotuksiin, eikä Amorim ole täysin vakuuttunut maalivahdin kyvyistä.
Bayındır on pelannut kolmessa liigacupin ottelussa ja esiintyi epävarmasti Tottenhamia vastaan muutama viikko sitten. Tottenham iski neljä maalia Bayındırin taakse. Bayındırin odotetaan poistuvan Manchester Unitedista tammikuun aikana, jos seura hankkii lopulta uuden maalivahdin.
Manchester United on parhaillaan vasta 14. sijalla Valioliigassa. Se kohtaa sarjakärki Liverpoolin sunnuntaina.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”