Mikel Arteta hämmästeli Arsenalin pistemenetykseen johtanutta tuomiota – ”En ole nähnyt kertaakaan urani aikana”

Mikel Arteta oli hämmentynyt Joao Pedron maaliin johtaneesta rangaistuspotkusta Arsenalin eilisessä vierasottelussa Brightonia vastaan. Puhuttava pilkkutuomio johti 1-1-tulokseen ja Tykkimiesten pistemenetykseen.
Brighton sai rangaistuspotkun ottelun toisella puoliskolla. William Saliba yritti puskea palloon ja otti kontaktin Pedron päähän. Saliban rike vahvistettiin VAR-tarkastuksen jälkeen.
Arteta kuvaili tuomiota omalla valmennusurallaan ennennäkemättömäksi.
– Olen hyvin pettynyt siihen tuomioon. En ole nähnyt vastaavaa päätöstä kertaakaan urani aikana. Kysyin pelaajiltani samaa, eikä heistäkään kukaan ollut nähnyt. Kun tilannetta katsoo kaukaa, Joao koskee palloon, sitten Saliba koskee palloon, ja siinä on kontakti, Arteta harmitteli lehdistölle.
Arsenalin pistemenetyksen myötä Liverpoolilla on mahdollisuus kasvattaa eroa sarjakärjessä kahdeksaan pisteeseen. The Reds isännöi sunnuntaina Manchester Unitedia Anfieldillä.
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
25.05.2025 | WolverhamptonWolves – Brentford | 1-1 |
25.05.2025 | Tottenham – Brighton | 1-4 |
25.05.2025 | Southampton – Arsenal | 1-2 |
25.05.2025 | Nottingham – Chelsea | 0-1 |
25.05.2025 | Newcastle – Everton | 0-1 |
25.05.2025 | Manchester UnitedMan Utd – Aston Villa | 2-0 |
25.05.2025 | Liverpool – Crystal Palace | 1-1 |
25.05.2025 | Ipswich TownIPS – West Ham | 1-3 |
25.05.2025 | Fulham – Manchester CityMan City | 0-2 |
25.05.2025 | Bournemouth – Leicester | 2-0 |
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin