Chelsean puolustaja lähtökuopissa – ei pelaa viikonloppuna
Chelsean laitapuolustaja Ben Chilwell ei pelaa lauantaina FA Cupissa, jotta hänen siirtonsa muualle ei vaarantuisi, sanoo päävalmentaja Enzo Maresca.
Chilwell, 28, oli yksi useista pelaajista, joille Chelsea ilmoitti viime kesänä, että he ovat vapaita vaihtamaan seuraa.
Englannin maajoukkuepakki jäi kuitenkin Stamford Bridgelle, jossa hän on ollut käytännössä olemattomalla vastuulla. Chilwell on esiintynyt ainoastaan yhdessä liigacupin ottelussa ja siinäkin vain 45 minuutin verran.
Chelsea nimesi Chilwellin syksyllä 25 pelaajan Valioliiga-ryhmäänsä, mutta hän ei ole päässyt kertaakaan edes penkille mukaan.
Launtaina Chelsea isännöi Kakkosliigan Morecambea FA Cupin kolmannella kierroksella. Maresca kierrättänee miehistöään, kuten hän on cup-kilpailuissa tehnyt, mutta Chilwell jätetään jälleen sivuun, jotta hän ei loukkaantuisi ennen potentiaalista siirtoa.
– Chilwell ajattelee lähtevänsä. On parempi välttää hänen käyttämistään loukkaantumisten välttämiseksi, sanoi Maresca Sky Sportsin mukaan.
Chilwell siirtyi Chelseaan kesällä 2020 Leicesteristä yli 50 miljoonalla eurolla. Hän oli vielä viime kaudella lontoolaisten kapteenistossa, mutta Maresca ilmoitti seuraan saavuttuaan, ettei puolustaja ole hänen suunnitelmissaan.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
- West Ham putosi – nyt puhuu kapteeni Jarrod Bowen
- Valioliiga-paidat muuttuivat lopullisesti sunnuntaina
- Brentford jäi niukasti ulos europeleistä – ”Jalkapallo voi olla julmaa”
- Liverpoolin Virgil van Dijk: ”Urani haastavin kausi”
- Sunderland mukaan, Chelsea ulos – nämä Valioliiga-joukkueet pääsivät europeleihin
- Tottenham pelasti nahkansa avausjakson maalilla – voitto ei riittänyt West Hamille liigapaikkaan
- Bruno Fernandes otti Valioliigan syöttöennätyksen yksin nimiinsä
- Leedsistä lähtenyt keskikenttäpelaaja, 35, ilmoitti uran loppumisesta
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja

