Man Unitedin huippulupaus siirtohuhujen kohteena – näin kommentoi Rúben Amorim

Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim sanoo, että haluaa pitää keskikenttäpelaaja Kobbie Mainoon seurassa, muttei pysty takaamaan sitä.
Athletic uutisoi aiemmin tällä viikolla, että United on ”vastahakoisesti valmis” kuuntelemaan tarjouksia akatemiastaan nousseista Mainoosta, 19, ja Alejandro Garnachosta, 20, taloustilanteensa vuoksi.
Mainoo on pitkään käynyt jatkosopimusneuvotteluja manchesteriläisten kanssa, ja hänet on yhdistetty viime päivinä huhuissa Chelseaan. Unitedin ja Mainoon nykyinen diili on voimassa vielä kaksi ja puoli vuotta.
BBC:n tietojen mukaan Mainoon leirissä uskotaan, että nuorukainen ansaitsee ison palkankorotuksen, koska hän on säännöllisesti Unitedin avauskokoonpanossa ja mukana Englannin maajoukkueringissä.
Tilannetta hankaloittavat kuitenkin Valioliigan taloussäännöt, joiden kanssa Unitedin on oltava tarkkana.
Lisäksi manchesteriläisseurassa tiedetään, että homegrown-pelaajien myyminen antaisi enemmän liikkumavaraa siirtobudjettiin. Amorim on jo aiemmin sanonut, että Unitedin on myytävä ensin pelaajia, jotta se voisi hankkia uusia vahvistuksia talven siirtoikkunassa.
– Ajatuksemme on aina pitää parhaat pelaajat ja pelaajat, jotka kasvatamme tälle seuralle, kommentoi portugalilaisluotsi BBC:n mukaan.
– Mutta tiedämme, missä tilanteessa seura on tällä hetkellä. Katsotaan.
– Rakastan todella pelaajiani. Haluan pitää heidät, erityisesti lahjakkaat.
– Tämä on vaikea hetki, ja olen todella tyytyväinen Kobbieen. Hän on kehittymässä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Newcastle hylkäsi tarjouksen luottopelaajastaan: ”Hän on ainutlaatuinen”
- Harry Maguirelta tiukkaa tekstiä: ”Niin huonoja”
- Man Cityn uusi hankinta loukkaantui heti
- Kevin de Bruyne pelasti Man Cityn jättinöyryytykseltä
- Rúben Amorim otti kantaa Marcus Rashfordin siirtoon: ”En saanut häntä näkemään sitä, miten…”
- Unai Emery kehui Marcus Rashfordia: ”Valtava potentiaali”
- Ruud van Nistelrooy kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin paitsiomaalista: ”Tätä on vaikea hyväksyä”
- Draamaattinen loppu Old Traffordilla! Harry Maguire pudotti entisen seuransa laulukuoroon
- Athletic: Arsenal-tähti yli kuukauden sivussa
- Telegraph: Matheus Cunhan jatkosopimuksessa ulosostopykälä
- Draamaattinen loppu Old Traffordilla! Harry Maguire pudotti entisen seuransa laulukuoroon
- Ruud van Nistelrooy kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin paitsiomaalista: ”Tätä on vaikea hyväksyä”
- Manchester City nimesi Rodrin Mestarien liigan pudotuspeleihin – miljoonahankinta jätettiin ulos
- Rúben Amorim otti kantaa Marcus Rashfordin siirtoon: ”En saanut häntä näkemään sitä, miten…”
- Athletic: Arsenal-tähti yli kuukauden sivussa
- Unai Emery kehui Marcus Rashfordia: ”Valtava potentiaali”
- Telegraph: Matheus Cunhan jatkosopimuksessa ulosostopykälä
- Kevin de Bruyne pelasti Man Cityn jättinöyryytykseltä
- Rúben Amorim otti riskin talven siirtoikkunassa: ”Tämä oli minun päätös”
- Man Cityn uusi hankinta loukkaantui heti