Valioliigaseurat selvisivät ilman talousrikkomussyytteitä – Leicester saa vielä jännittää vanhaa tapausta
Yksikään valioliigaseura ei ole saanut syytteitä kestävän kulutuksen ja tuottavuuden sääntöjen rikkomisesta. Valioliiga vahvisti tiistaina tuloksensa tutkinnasta kausilta 2021-2024 kolmen vuoden ajalta.
Jokainen merkittäviä tappioita tehnyt seura joutui jättämään kirjanpitotietonsa ennen joulukuun viimeisenä päivänä umpeutunutta takarajaa.
Leicesterillä on kuitenkin riski saada edelleen rangaistus tappioistaan kolmen vuoden ajalta kaudelle 2023-2024 päättyneeltä jaksolta.
Leicester teki 89,7 miljoonaa puntaa tappiota kaudella 2022-2023 ja 92,5 miljoonaa puntaa vuotta aiemmin. Seura voitti valituksensa päätöksestä väitetyistä talousrikkomuksista syyskuussa, mistä olisi seurannut pisterangaistus.
Leicester putosi kauden 2022-2023 päätteeksi Mestaruussarjaan, mutta nousi takaisin Valioliigaan seuraavana keväänä. Ketut perusteli valituksessaan, ettei seura pystynyt pitäytymään taloussääntöjen rajoissa, koska he eivät pelanneet rikkeen tapahtuessa Valioliigassa.
Valioliigaseurat saavat tehdä yhden kauden aikana enintään 35 miljoonaa puntaa tappiota. Mestaruussarjan seuroilla raja on 13 miljoonassa punnassa.
Everton ja Nottingham Forest saivat molemmat pisterangaistuksen viime kaudella PSR-rikkomuksista.
Muokattu 14.1. klo 15.02. Valioliigan tutkinta oli kolmen vuoden ajalta 2021-2024.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?