The Athletic: Aston Villa torppasi kilpailijan rahakkaan tarjouksen
The Athletic uutisoi, että West Ham on korottanut tarjoustaan Aston Villan hyökkääjästä Jhon Duránista.
The Athleticin mukaan Hammers tarjosi Villa-pelurista aiemmin 30 miljoonaa puntaa eli lähes 36 miljoonaa euroa. Summan mukana olisi liikkunut Villaan myös nuori keskikenttäpelaaja Lewis Orford.
Nyt The Athletic kirjoittaa, että tuorein tarjous on 57 miljoonaa puntaa eli noin 67,5 miljoonaa euroa. Sivuston mukaan Aston Villa on kuitenkin hylännyt tarjouksen.
Durán, 21, allekirjoitti hiljattain Aston Villan kanssa jatkosopimuksen, joka umpeutuu vasta vuonna 2030. Halvalla Villa ei siis ole luopumassa Kolumbian maajoukkuemiehestä.
Durán on pelannut kuluvalla kaudella Valioliigassa 19 ottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia. Yhteensä osumia on kaikki kilpailut mukaan lukien 12 kappaletta.
West Ham ei suinkaan ole ainoa kiinnostunut, vaan useiden huippuseurojen uutisoitiin olleen Duránin perässä jo ennen jatkosopimuksen allekirjoittamista.
Durán siirtyi Villaan MLS-seura Chicago Firen riveistä tammikuussa 2023. Tuolloin siirtosumma oli päälle 16 miljoonaa euroa.
West Ham ja Aston Villa kohtaavat toisensa sunnuntaina Villa Parkilla.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Crystal Palace ja Chelsea neuvottelevat – Maxence Lacroix ei siirry halvalla
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut