Tulihan se sieltä! Chelsealle valtava helpotus
Valioliigan maanantai-illan ainoassa ottelussa kohtasivat Chelsea ja Wolverhampton. Chelsea vei mittelön 3−1.
Lontoolaisten kannalta ilmassa alkoi olla jo pientä tuskaisuuden tunnetta ennen illan ottelua, sillä Chelsealla oli allaan viisi voitotonta liigapeliä putkeen.
Chelsean edellinen voitto Valioliigassa tuli 15. joulukuuta eli yli kuukausi sitten.
Nyt vastustaja oli onneksi helpoimmasta päästä, kun vastassa oli putoamisviivan yläpuolella sinnittelevä Wolves.
Tosin Adarabioyo avasi maalinteon 24. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Ensivaikutelma oli, että tilanne oli paitsio, mutta VAR käänsi osuman hyväksytyksi.
Wolves ei päästänyt sinisiä helpolla avausjaksolla, ja Matt Doherty runnoikin pallon kotijoukkueen verkkoon lisäajalla kulmapotkutilanteesta.
Toisella puolikkaalla Marc Cucurella osui tunnin kohdalla. Espanjalainen sai pallon haltuunsa aivan maalin lähellä ja viimeisteli varmuudella. Kiernan Dewsbury-Hall puski alustuksen Noni Madueken mainiosta keskityksestä.
Trevor Chalobahin pusku 66. minuutilla olisi saattanut pomppia maaliin muutenkin, mutta hyvin pelannut Madueke kävi vielä nikkaamassa varmemmaksi vakuudeksi pelivälineen Wolves-maaliin.
Chelsea nousi voitollaan takaisin neljän sakkiin ohittaen Manchester Cityn ja Newcastlen. Liverpool on kymmenen pisteen etumatkalla kärjessä pelin vähemmän pelanneena Chelseaan nähden.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon