Arsenalille kyseenalaisen tuomion viheltänyt erotuomari sai uhkauksia – ”Vastenmielisiä hyökkäyksiä”
Valioliigatuomarien liitto PGMOL on vahvistanut tukevansa poliisitutkinta Michael Oliveriin kohdistuneista uhkauksista lauantain Wolverhamptonin ja Arsenalin välisen valioliigaottelun jälkeen. Oliver kohtasi uhkauksia ja ahdisteluja hänen annettuaan ottelussa kyseenalaisen punaisen kortin Arsenalin laitapuolustajalle Myles Lewis-Skellylle.
Lewis-Skelly, 18, ajettiin ulos ottelun avauspuoliskolla, kun hän katkaisi Wolvesin vastaiskun kampittamalla Matt Dohertylta jalat alta. Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta tunnusti olleensa raivoissaan tuomiosta.
PGMOL vahvisti sunnuntaina uhkauksien kohdistuneen myös Oliverin perheeseen.
– Kenenkään erotuomarin ei tulisi kohdata minkäänlaista ahdistelua, saati näitä vastenmielisiä hyökkäyksiä Oliveria ja hänen perhettään kohtaan viimeisen vuorokauden aikana, PGMOL kirjoitti tiedotteessaan.
– Me tuemme Michaelia ja jokaista, johon tämä on vaikuttanut. Haluamme torjua päättäväisesti tällaisen käytöksen, jota ei voi hyväksyä.
Arsenal voitti Wolvesin lauantaina 1-0-lukemin. Toisena sarjataulukossa olevat Tykkimiehet majailevat kuusi pistettä Valioliigaa johtavaa Liverpoolia perässä.
LUE MYÖS!
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä