Arne Slot yllättyi Virgil van Dijkin taidoista: ”Ensimmäisestä päivästä lähtien ajattelin, että…”
Virgil van Dijk on kuulunut jo vuosikausien ajan maailman parhaiden keskuspuolustajien joukkoon.
Van Dijk on edustanut Liverpoolia tammikuusta 2018 lähtien. Kokenut toppari on johdattanut Liverpoolin muun muassa Valioliigan ja Mestarien liigan voittoihin.
Puolitoista vuotta sitten Liverpoolin kapteeniksi noussut van Dijk on urakoinut 300 ottelua joukkueen takalinjoilla.
Van Dijk, 33, kuuluu iästään huolimatta edelleen Liverpoolin ehdottomiin avainpelaajiin ja pelaa nappikautta Arne Slotin alaisuudessa.
Slot kehui van Dijkiä tiistaisessa lehdistötilaisuudessaan. Slot kertoo yllättyneensä siitä, miten hyvästä pelaajasta onkaan kyse.
– Englannissa kaikki sanovat van Dijkin olevan maailman paras puolustaja. Hollannissa hän sai paljon enemmän kritiikkiä kuin Englannissa. Yllätyin paljon siitä, miten hyvin hän pelaa pallon kanssa. Hän pystyy pelaamaan linjojen välissä. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien ajattelin, että hän on ehdottomasti eri tasolla verrattuna siihen, mihin olin tottunut. Sen sijaan Englannissa ihmiset olivat jo tottuneet tähän, Slot viittasi van Dijkin tasoon.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen