Manchester City täräytti jättihankinnan aivan siirtoikkunan takarajalla
Manchester City teki siirtoikkunan takarajalla vielä neljännen tammikuun hankinnan. Nico González siirtyy seuraan Portosta 60 miljoonan euron kaupassa.
23-vuotiaan Gonzálezin sopimus ulottuu kesään 2029.
González on Barcelonan kasvatti. Hänet nostettiin aikanaan seuran edustusjoukkueeseen, jossa pelejä kertyi yhteensä 37. Vakituisen paikan lunastaminen oli kuitenkin työn ja tuskan takana, joten González myytiin lopulta Valencia-lainan jälkeen Portoon kesällä 2023.
Portossa González sai ison roolin ja pelasi puolentoista kauden aikana 68 ottelua. Siirto Man Cityyn realisoitui, kun Rodri loukkaantui ja Cityn pelilliset vaikeudet alkoivat kasvaa.
– Olen 23-vuotias ja haluan päästä kokeilemaan tasoani Englannissa. Mikä olisi siihen parempi seura kuin Manchester City? Katsokaa, millainen kokoonpano Cityllä on. Joukkue on täynnä maailmanluokan pelaajia. Ei ole sellaista pelaajaa, joka ei haluaisi olla osa tätä joukkuetta, González sanoi seuran tiedotteessa.
Cityn jalkapallojohtaja Txiki Begiristain myönsi, ettei siirtoa ollut ihan helppo toteuttaa.
– Hän on tällä kaudella pelannut niin hyvin ja ollut Portolle niin tärkeä pelaaja. Olemme todella iloisia, että saimme siirron maaliin ennen ikkunan umpeutumista, Begiristain sanoi.
Gonzálezin lisäksi City hankki tammikuussa Abdukodir Khusanovin, Omar Marmoushin ja Vitor Reisin.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ole Gunnar Solskjær avaa, miksi tähtihankinta floppasi Man Unitedissa: ”Tästä asiasta ei ole aiemmin puhuttu”
- Pierre-Emerick Aubameyang avasi sanaisen arkkunsa Chelsea-kaudesta: ”Se oli vi**n iso virhe”
- Ederson: Olin onneton Manchester Cityssä ja minun oli päästävä pois
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- BBC: Arsenal haluaa Napolin pelaajatarkkailupäällikön – neuvottelut käynnissä
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”
- Telegraph: Raheem Sterlingillä karmea kohtalo
- Liverpool raivoissaan – seura ryhtyi toimenpiteisiin
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Telegraph: Raheem Sterlingillä karmea kohtalo
- Liverpoolin pelaaja kieltäytyi maajoukkuekutsusta
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”
- BBC: Arsenal haluaa Napolin pelaajatarkkailupäällikön – neuvottelut käynnissä
- Yllätysvalinta: Helmikuusta asti loukkaantuneena ollut pelaaja maajoukkueen mukaan