Brighton hankkimassa 8 miljoonan euron tanskalaislahjakkuuden
Brighton on tekemässä merkittävän hankinnan ensi kesälle. Athletic uutisoi valioliigaseuran päässeen yhteisymmärrykseen Brøndbyn keskikenttäpelaajan Clement Bischoffin kanssa.
Brighton maksaa Bischoffista, 19, kahdeksan miljoonan euron arvoisen siirtokorvauksen. Tanskan nuorten maajoukkuepelaajan sopimus on viisivuotinen kesään 2030 saakka.
Bischoffin sopimus Brøndbyn kanssa oli päättymässä kesällä 2026. Tanskalaisseura ei ollut päässyt yhteisymmärrykseen jatkosta.
Bischoffin myynti olisi yksi Brøndbyn seuran historian suurimpia.
Bischoff on pelannut vuoden 2023 debyyttinsä jälkeen 21 ottelua Brøndbyn edustusjoukkueessa ja onnistunut kahdesti maalinteossa. Nuorukainen on edustanut myös Tanskan U19-maajoukkuetta yhdeksässä ottelussa viimeistellen viisi maalia.
Brighton vahvistui tammikuun siirtoikkunassa Inter Miamin keskikenttäpelaajalla Diego Gomezilla, Derbyn topparilla Eiran Cashinilla ja Nürnbergin hyökkääjällä Stefanos Tzimasilla. Kolmikosta Tzimas viettää loppukauden lainalla Kakkosbundesliigassa Nürnbergissä.
Lähtijöistä Evan Ferguson siirtyi lainalle West Hamiin ja Julio Enciso Ipswichiin. Keskikenttäpelaaja Jakub Moder puolestaan myytiin Hollantiin Feyenoordiin.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan