Gary Neville: Manchester United on mennyt vain huonompaan suuntaan Rúben Amorimin alaisuudessa
Rúben Amorim on valmentanut Manchester Unitedia marraskuusta lähtien.
Kaikki kilpailut mukaan luettuna 19 ottelusta tuloksena on yhdeksän voittoa, kaksi tasapeliä ja peräti kahdeksan tappiota.
13 sarjaottelusta tuloksena on vain neljä voittoa. Manchester United hävisi viime viikonloppuna Old Traffordilla Crystal Palacelle ja on parhaillaan vasta 13. sijalla Valioliigassa.
Manchester Unitedin pelaajalegenda Gary Neville kertoi podcastissaan mielipiteensä Amorimin ensimmäisistä kuukausista joukkueen päävalmentajana.
Nevillen mukaan huonot tulokset vaikuttavat jo ensi kauteen, ja siihen, miten pelaajat näkevät Amorimin valmentajana.
– Oletin, että asiat menisivät parempaan suuntaan sen jälkeen, kun Amorim tuli seuraan. Oletin, että pelaajat ostaisivat hänen intohimonsa ja uuden pelitavan, ja sen myötä näkisimme parannusta peliesityksissä. Asiat ovat menneet täysin päinvastaiseen suuntaan. Tilanne on paljon pahempi ja se on yllättävää.
– Tulemme kohtaamaan paljon enemmän kipua loppukauden aikana ja se tulee aiheuttamaan vahinkoa. Seura tulee tietenkin pitämään Amorimin päävalmentajana, mutta mitä enemmän häviät, niin sitä vaikeammin pelaajat vakuuttuvat ideoistasi. Kyse on niistä ideoista, joista Amorim puhui saapuessaan seuraan. Pelaajien on ostettava sinun ideat, mutta jos he häviävät pelejä niillä ideoilla ja saavat edelleen kritiikkiä…
– Et voi jatkaa häviämistä. Se vaikuttaa pelaajien ajatuksiin ja lopulta he menettävät uskonsa sinuun. Tämä vahingoittaa jo ensi kauden alkua. Amorimin on tehtävä jotain. Hän ei voi muuttaa lähestymistapaansa, koska hän on osoittanut menevänsä sen kanssa vaikka hautaan asti.
– Amorim on hävinnyt enemmän pelejä Manchester Unitedissa kuin viimeisen 75 Sporting-ottelunsa aikana. Amorim ei pidä tästä, mutta hänen on yksinkertaistettava asioita. Hän ei välttämättä pidä Rasmus Højlundista tai koe Joshua Zirkzeen olevan hyvä pelaaja, mutta hänen on valittava pelaajansa ja tultava toimeen niiden kanssa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon