Dejan Lovrenilta suorat sanat Liverpoolin seurajohdolle: ”Eivät arvosta Mohamed Salah’ta tarpeeksi”

Mohamed Salah on pian vapaa agentti.
Liverpool-tähden sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen, eivätkä osapuolet ole päässeet sopuun jatkosopimuksesta. Salah on antanut ymmärtää, ettei yhteisymmärrys ole vielä lähelläkään.
Salah’n tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään. Liverpool haluaisi tehdä jatkosopimuksen ykköstähtensä kanssa, mutta osapuolet ovat eri mieltä sopimuksen taloudellisista ehdoista.
32-vuotias laitahyökkääjä pelaa suorastaan loistavaa kautta. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 34 otteluun on syntynyt 26 maalia ja 18 maalisyöttöä.
Salah’n kanssa Liverpoolissa pelannut Dejan Lovren kokee, että seuran pitäisi maksaa maalitykilleen asianmukaista palkkaa.
– Haluan Salah’n jäävän Liverpooliin. Hän haluaa jäädä sinne. Tulin kuitenkin sellaiseen päätelmään, ettei seurajohto arvosta häntä tarpeeksi. Toivon sen muuttuvan pian. Loppujen lopuksi raha on tärkeä asia. Hän ansaitsee kuitenkin enemmän kuin vain pelkkää rahaa, Lovren totesi Ismael Mahmoudin haastattelussa.
– Kyse olisi myös siitä, kuka korvaisi hänet? Miten voit korvata hänen lähdön? Se olisi ensimmäinen kysymykseni seurajohdolle. Kuka antaa joukkueelle sen, mitä Salah antaa? Kuka tuo tiskiin tuollaiset tehot? Salah’n voi korvata, mutta sellaisesta pelaajasta pitäisi maksaa 200 miljoonan euron siirtokorvaus. Siihen palkat päälle ja silti voimme kyseenalaistaa, tekisikö tämä korvaaja yhtä paljon tehoja kuin Salah.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle
- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Newcastle kaatoi Liverpoolin liigacupin finaalissa – 70 vuoden odotus ohi
- Chelsea-luotsilta löytyi selitys vaisuun hyökkäyspeliin
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Valioliiga-managerilta surullinen avautuminen: ”Me putoamme sarjasta – emme ole hyviä”
- Liverpool laittoi kakkosveskarin cupin finaaliin maaliin – Arne Slot perusteli päätöstä
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Chelsea-luotsilta löytyi selitys vaisuun hyökkäyspeliin
- Fabrizio Romano: Chelsea täräytti taas uuden pelaajahankinnan!