Merseysiden derby päättyi rähinään – Virgil van Dijk latasi suorat sanat vastustajan eleestä: ”Yritti provosoida”
Virgil van Dijk syyttää Abloulaye Doucouréa Liverpoolin kannattajien provosoinnista keskiviikon Merseysiden derbyn lopussa. 2-2-lukemiin päättynyt paikalliskamppailua Evertonin ja Liverpoolin välillä päättyi kaaokseen.
Derby oli viimeinen Goodison Parkilla Evertonin siirtyessä ensi kaudella uudelle stadionille.
Liverpool menetti johtoasemansa lisäajan kahdeksannella minuutilla, kun Everton-puolustaja James Tarkowski täräytti pallon lähietäisyydeltä yläkulmaan. Tasoitusmaalin juhlia seurasi kahakka, sillä Toffeesin keskikenttäpelaaja Doucouré nähtiin tuulettamassa maalia Liverpoolin kannattajapäädyn edessä.
Doucourén reaktiosta suuttunut Curtis Jones tönäisi malilaista, joka käynnisti käsirysyn molempien joukkueiden välillä. Erotuomari Michael Oliver antoi ulosajon sekä Doucourélle että Jonesille, joilla molemmilla oli kortti alla.
Myös Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot ja apuluotsi Sipke Hulshoff saivat samassa tilanteessa punaisen kortin purettuaan tilanteesta tunteitaan tuomareille.
– Me näimme, kuinka he tuulettivat maalia. Heillä oli kaikki oikeus siihen, van Dijk kommentoi TNT Sportsille.
– Mielestäni Abdoulaye Doucoure yritti provosoida kannattajiamme. Minä näin sen ja Curtis Jones ei pitänyt siitä. Näin sitten käy, kun tulee pienet tappelut.
– Tuomarilla ei ollut mielestäni peli hallinnassa. Molempien joukkueiden oli pärjättävä sen kanssa.
– Tuomarilla oli mielestäni suuri rooli tässä pelissä. Joistakin taklauksista vihellettiin rikkeitä, joistakin ei.
Entinen Liverpool-laituri Steve McManaman näki Doucourén juhlinnan Liverpool-kannattajien edessä typeränä ratkaisuna.
– Doucourélla oli 35 000 omaa fania joiden luo mennä. Liverpoolin kannattajien härnääminen oli typerä päätös. Se voi päättyä vain yhdellä tapaa, McManaman kritisoi.
– Minusta vastustajan kannattajien luo meneminen ei ole väärin. Erona tässä on se, että nyt oli kyse paikallisesta derbystä. Vastustajien kannattajista ei pidä, mutta siinä kunnioitus ilmassa ja paperi voi syttyä palamaan, entinen Manchester United -puolustaja Rio Ferdinand kommentoi puolestaan tilannetta.
Everton nousi 2-2-tuloksella tasapisteisiin Tottenhamin ja West Hamin kanssa sijalle 15. Toffees on neljän ottelun mittaisessa tappiottomassa putkessa.
Evertonin päävalmentaja David Moyes on pettynyt, että keskikenttäpelaaja Doucouré on pelikiellossa lauantain Crystal Palace -ottelusta.
– En nähnyt sitä tilannetta siitä kohti, missä olin. Näin kuitenkin nyt sen ja olen pettynyt, koska Doucouré pelasi hyvin. Nyt menetän hänet, koska hän sai toisen keltaisen kortin, josta seurasi punainen, Moyes harmitteli lehdistölle.
– Tunteet olivat tänään pinnassa koko pelin ajan. Se oli kaaosta. Sitä huomasi, mitä tämä merkitsi kannattajille, jotka rokkasivat täysillä. Tämä oli yksi niistä isoista illoista.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa