Raphaël Varane kertoi mielipiteensä Erik ten Hagista – yksi keskustelu johti penkitykseen

Erik ten Hag sai potkut Manchester Unitedin päävalmentajan paikalta lokakuussa.
Ten Hag ehti valmentaa Manchester Unitedia reilun kahden kauden ajan, mutta pesti päättyi huonojen tulosten myötä potkuihin.
Ten Hag johdatti Manchester Unitedin FA Cupin ja liigacupin voittoihin, mutta tulokset Valioliigan puolella jättivät paljon toivomisen varaa.
Raphaël Varane lopetti pelaajauransa viime syksynä. Varane pelasi kaksi kautta ten Hagin alaisuudessa Manchester Unitedissa. Varane kertoi Athleticille mielipiteensä ten Hagin ajasta Manchester Unitedissa.
– On vaikea löytää oikeita sanoja. Tilanne oli ajoittain todella jännittynyt. Joskus ten Hag kuunteli pelaajien palautetta, mutta joskus hän teki päätöksiä kuuntelematta pelaajien fiiliksiä. Joten mukaan mahtui ylä- ja alamäkiä. Se oli ajoittain vaikeaa.
Ten Hag penkitti Varanen syksyllä 2023. Varanen mukaan se johtui kaksikon käymästä keskustelusta. Varane kertoi luotsille, ettei tykkää hänen muutamista toimintatavoista ja maksoi siitä pelipaikallaan.
– Kävimme suorasanaisen keskustelun. Kerroimme toisillemme joitain totuuksia, mutta sen jälkeen en pelannut melkein kahteen kuukauteen. Sanoin, etten ollut samaa mieltä muutamista asioista liittyen hänen ja joukkueen väliseen suhteeseen. En kokenut tilannetta hyväksi joukkueelle, koska jotkut pelaajat eivät todellakaan olleet tyytyväisiä. Valmentajan välit joukkueeseen eivät olleet hyvät. Ten Hag sanoi kuulleensa, mitä minulla oli sanottavana ja sen jälkeen en päässyt pelaamaan.
Ten Hag ajautui useiden pelaajien kanssa erimielisyyksiin Manchester Unitedissa.
– Ten Hag halusi ehkä saada kunnioitusta pelon kautta. Hän tarvitsi aina jonkun pelaajan esimerkkitapaukseksi. Ten Hag teki sen aina jonkun tärkeän pelaajan kanssa. Ten Hagilla oli aina konflikti päällä jonkun johtaja-asemassa olevan pelaajan kanssa. Se oli hänen tapansa valmentaa.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä

- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä