Taas tuli takkiin – Leicesterin nolo tilasto historiankirjoihin

Leicester teki Valioliigassa kyseenalaista historiaa. Ketuista tuli perjantaina Brentfordia vastaan ensimmäinen kuusi peräkkäistä kotiottelua Englannin pääsarjatasolla hävinnyt seura tekemättä ainuttakaan maalia.
Brentford murjoi Leicesterin King Power Stadiumilla 4-0-lukemin.
Leicester joutui antautumaan ensimmäisen kerran jo 18. minuutilla. Mikkel Damsgaard tarjoili syötön boksin sisään Yoane Wissalle, joka nosti pallon maalivahti Mads Hermansenin yli.
Brentford tuplasi johtonsa vain vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin. Bryan Mbeumo tulitti kierteisen laukauksen takakulmaan.
Vieraiden kolmas osuma syntyi puolen tunnin pelin jälkeen erikoistilanteesta. Tällä kertaa Mbeumo tarjoili keskityksen vapaapotkusta, kun Christian Norgaard ohjasi pelivälineen verkon perukoille.
Brentford sai myös tehtyä neljännen osuman avauspuoliskon lisäajalla. Pallo ohjautui kuitenkin verkkoihin Keane Lewis-Potterin käsivarresta, joten maali jäi hyväksymättä.
Brentford onnistui vielä kerran maalinteossa kuitenkin toisen puoliskon lopussa, kun Fabio Calrvalho viimeisteli maalinedustalta keskeltä sisään.
Leicester on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä kerättyään 26 otteluun 17 pistettä. Brentford nousi sijalle 10.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Liverpool | 29 | 21 | 7 | 1 | 69-27 | 70 |
2 | Arsenal | 29 | 16 | 10 | 3 | 53-24 | 58 |
3 | Nottingham | 29 | 16 | 6 | 7 | 49-35 | 54 |
4 | Chelsea | 29 | 14 | 7 | 8 | 53-37 | 49 |
5 | Manchester City Man City | 29 | 14 | 6 | 9 | 55-40 | 48 |
6 | Newcastle | 28 | 14 | 5 | 9 | 47-38 | 47 |
7 | Brighton | 29 | 12 | 11 | 6 | 48-42 | 47 |
8 | Fulham | 29 | 12 | 9 | 8 | 43-38 | 45 |
9 | Aston Villa | 29 | 12 | 9 | 8 | 41-45 | 45 |
10 | Bournemouth | 29 | 12 | 8 | 9 | 48-36 | 44 |
11 | Brentford | 29 | 12 | 5 | 12 | 50-45 | 41 |
12 | Crystal Palace | 28 | 10 | 9 | 9 | 36-33 | 39 |
13 | Manchester United Man Utd | 29 | 10 | 7 | 12 | 37-40 | 37 |
14 | Tottenham | 29 | 10 | 4 | 15 | 55-43 | 34 |
15 | Everton | 29 | 7 | 13 | 9 | 32-36 | 34 |
16 | West Ham | 29 | 9 | 7 | 13 | 33-49 | 34 |
17 | Wolverhampton Wolves | 29 | 7 | 5 | 17 | 40-58 | 26 |
18 | Ipswich Town IPS | 29 | 3 | 8 | 18 | 28-62 | 17 |
19 | Leicester | 29 | 4 | 5 | 20 | 25-65 | 17 |
20 | Southampton | 29 | 2 | 3 | 24 | 21-70 | 9 |
LUE MYÖS!
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Newcastle kaatoi Liverpoolin liigacupin finaalissa – 70 vuoden odotus ohi
- Chelsea-luotsilta löytyi selitys vaisuun hyökkäyspeliin
- Liverpool laittoi kakkosveskarin cupin finaaliin maaliin – Arne Slot perusteli päätöstä
- Arsenal ja Fulham hoitivat Lontoon derbyt tyylipuhtaasti
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Valioliiga-managerilta surullinen avautuminen: ”Me putoamme sarjasta – emme ole hyviä”
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Liverpool laittoi kakkosveskarin cupin finaaliin maaliin – Arne Slot perusteli päätöstä
- Newcastle kaatoi Liverpoolin liigacupin finaalissa – 70 vuoden odotus ohi
- Fabrizio Romano: Chelsea täräytti taas uuden pelaajahankinnan!