Manchester United taisteli pisteen Goodison Parkilta

Everton ja Manchester United pelasivat lauantaina Goodison Parkilla 2-2-tasapelin Valioliigassa.
Toffees siirtyi johtoon, kun ottelua oli takana vajaat 20 minuuttia. United ei millään saanut purettua pelivälinettä rangaistusalueeltaan kulmapotkun jälkeen, ja lopulta pallo pomppi Betolle, joka vei isännät johtoon.
Toinen maali seurasi reilut kymmenen minuuttia myöhemmin. Vieraiden maalivahti André Onana torjui Jack Harrisonin vedon, mutta irtopalloon ryntäsi ensimmäisenä Abdoulaye Doucouré, joka puski kuulan sisään.
Manchesteriläiset iskivät kavennuksensa 72. minuutilla. Bruno Fernandesin ensimmäinen vapaapotku pysähtyi Everton-pelaajan käteen, joten palloa vietiin muutama metri eteenpäin. Toisella yrityksellään Fernandes tälläsi vetonsa näyttävästi muurin ohi sisään.
Viitisen minuuttia myöhemmin United nousi tasoihin. Evertonin purki pallon vapaapotkun jälkeen vaaralliselle alueelle ja Manuel Ugarte iski puolivolleylla ensimmäisen osumansa manchesteriläisten paidassa.
Pelattiin jo lisäaikaa, kun Evertonille vihellettiin rangaistuspotku Ashley Youngiin kohdistuneesta rikkeestä. Tuomio kumottiin kuitenkin videotarkistuksen myötä, koska Youngin katsottiin ilmeisesti sukeltaneen tilanteessa.
Tuloksen myötä Everton nousee ainakin hetkellisesti 12:ksi ja Manchester United jatkaa 15:nä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NBA-legenda mukaan Evertonin omistajaksi
- Ruud van Nistelrooy odottaa Leicesterin päätöstä
- Graham Potter vastasi West Ham -pelaajan rankkaan ulostuloon: ”Olen joistakin asioista eri mieltä”
- Newcastlelle odotettu ilouutinen
- Asiantuntija ehdotti tätä hyökkääjää Manchester Unitedille – ”Puolustajille painajainen”
- Virallista: Jamie Vardy jättää Leicesterin
- Manchester Cityn ykkösvahti neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Kicker: Florian Wirtz kiinnostunut Manchester Cityn projektista
- Arsenal jäi kotitasapeliin – mestaruuden ratkaisu siirtyy
- Teemu Pukin ex-valmentaja saamassa kenkää – sarjanoususta huolimatta
- Graham Potter vastasi West Ham -pelaajan rankkaan ulostuloon: ”Olen joistakin asioista eri mieltä”
- Asiantuntija ehdotti tätä hyökkääjää Manchester Unitedille – ”Puolustajille painajainen”
- Newcastlelle odotettu ilouutinen
- Virallista: Jamie Vardy jättää Leicesterin
- Ruud van Nistelrooy odottaa Leicesterin päätöstä
- Kicker: Florian Wirtz kiinnostunut Manchester Cityn projektista
- Manchester Cityn ykkösvahti neuvottelee siirrosta Saudi-Arabiaan
- Howard Webb myönsi tuomarivirheen Merseysiden derbyssä – punaisen olisi pitänyt heilua
- Teemu Pukin ex-valmentaja saamassa kenkää – sarjanoususta huolimatta
- Pep Guardiola kehui vuolaasti vastustajan tähteä: ”Meillä oli käsissämme todellinen huippupelaaja”