Ruud van Nistelrooy haluaa uskoa ihmeeseen alakulon keskellä – ex-pelaajalta tyly arvio Leicesterin säilymismahdollisuuksista

Ruud van Nistelrooy uskoo Leicesterin pystyvän edelleen välttämään putoamisen Valioliigasta. Kettujen kompurointi jatkui torstaina 0-2-tappiolla West Hamin vieraana.
Leicester on voittanut viimeisestä 12 valioliigaottelustaan vain yhden. Seura on vajonnut sarjataulukossa toiseksi viimeiseksi viisi pistettä putoamisviivan alle.
Alkukauden Manchester Unitedin apuvalmentajana työskennellyt Van Nistelrooy palkattiin Leicesterin peräsimeen marraskuun lopussa potkut saaneen Steve Cooperin tilalle. Sarjanousija on kerännyt hollantilaisen alaisuudessa 14 otteluun vain seitsemän pistettä.
Van Nistelrooy uskoo sarjapaikan säilyttämisen olevan alakuloisesta vireestä huolimatta edelleen mahdollista.
– Me tulemme vielä nousemaan ylös tästä. Olemme edelleen mukana taistelussa. Olemme matemaattisesti siellä mukana. Me jatkamme taistelua niin pitkään kuin pystymme.
– Tehdään se selväksi, että se taistelu kesti tänään vain yhden puoliajan verran, eikä se ole tarpeeksi.
Leicesterin entinen keskikenttäpelaaja Neil Lennon pelkää pelin olevan säilymisen osalta menetetty.
– Minusta on ikävä sanoa näin minkään joukkueen pelaajista, mutta on hyvin vaikea perustella näkemäni perusteella muuta. West Hamin ei täytynyt olla lähelläkään parastaan voittaakseen pelin. Leicesterin pelissä ei ollut laatua, ei uskoa ja peli näytti menevän heiltä vain ohi, Lennon arvioi TNT Sportsille.
Leicesterillä on edessä neljän ottelun mittainen haastava putki Valioliigassa. Vierasotteluja Chelseaa ja Manchester Cityä vastaan seuraavat kotipelit Manchester Unitedia ja Newcastlea vastaan.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS!
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista