Valioliigaseura saa uuden toimitusjohtajan
Everton on pestannut Angus Kinnearin uudeksi toimitusjohtajakseen. 47-vuotias Kinnear saapuu Toffeesiin Mestaruussarjasta Leedsistä.
Kinnear aloittaa työnsä Evertonissa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Samaan aikaan seuran jalkapallojohtaja Kevin Thelwell on poistumassa sopimuksensa päättyessä.
Kinnear saapui Leedsiin vuonna 2017. Hänen työnkuvaansa kuului Athleticin mukaan siirtojen lisäksi laajempia projektia, kuten kotistadion Elland Roadin laajennussuunnitelma.
Kinnear odotetaan auttavan Evertonia uuden stadioninsa tuomissa kaupallisissa yhteistyömahdollisuuksissa. Hän on työskennellyt aiemmin myös Arsenalin markkinointijohtajana.
Everton on ollut ilman vakituista toimitusjohtajaa vuodesta 2023 lähtien. Denise Barrett-Baxendale erosi tuolloin tehtävästään.
Colin Chong on toiminut väliaikaisesti Evertonin toimitusjohtajan roolissa. Rakennustyön taustan omaava Chong on kuitenkin vastannut enimmäkseen uuden Bramley-Moore Dock -stadionin valmistumisesta.
Chong tulee jäämään Evertoniin Kinnearin saapumisen jälkeen.
Everton on Valioliigan sarjataulukossa sijalla 16. Toffees kohtaa lauantaina Valioliigassa vieraskentällä Wolverhamptonin.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen