Valioliigaseuralle mätkäistiin jättimäiset sakot somejulkaisusta – valitus hylättiin

FA on hylännyt Nottingham Forestin valituksen 750 000 punnan (894 000 euron) sakkorangaistuksestaan, kertoo Athletic. Forestin rangaistus koski erotuomari Stuart Attwellin pätevyyden kyseenalaistamista viime kaudella julkaistussa sosiaalisen median päivityksessä valioliigatappion jälkeen Evertonia vastaan huhtikuussa 2024.
Itsenäinen sääntökomitea tuomitsi Forestin sakkoihin viime vuoden lokakuussa. Komitea tulkitsi valioliigaseuran julkaisun olleen huonosti valittu ja vastuuton.
Komitea myös otti rangaistuksessaan huomion seikan, ettei Forest osoittanut lainkaan katumusta tai esittänyt anteeksipyyntöä julkaisustaan, joka määrättiin poistettavaksi seuran sosiaalisen median kanavista.
FA:n lautakunta hylkäsi Forestin valituksen rangaistuksestaan. Seura julkaisi päivityksensä noin viisi minuuttia hävityn Everton-ottelun jälkeen vieraissa Goodison Parkilla.
Forest syytti julkaisussa myös varoittaneensa PGMOL:ia ennen ottelua vaihtamaan var-tuomarin, koska Attwell on Luton-fani. Mestaruussarjaan viime kaudella pudonnut Luton kamppaili keväällä Forestin kanssa sarjapaikkansa säilyttämisestä.
– Kolme äärimmäisen huonoa päätöstä – kolme rangaistuspotkua, jotka jätettiin viheltämättä. Me emme voi hyväksyä tätä. Kärsivällisyyttämme on koeteltu useita kertoja, Forest kirjoitti julkaisussaan.
Forestin on maksettava sakkorangaistuksensa maaliskuun 12. päivään mennessä.
LUE MYÖS!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”