Liverpoolin Andy Robertson ei ole valmis luopumaan paikastaan: ”Minun aikani ei ole vielä”
Liverpoolin laitapuolustaja Andy Robertson sanoo, että hänen aikansa seurassa ei ole ohi.
Siirtohuhujen mukaan Liverpool on ryhtynyt etsimään manttelinperijää skottipakille, joka on ollut itseoikeutettu avauksen pelaaja punapaidoissa jo vuosien ajan.
Robertson, 31, sanoo itsekin nähneensä huhut ja myöntää, ettei ole ollut tällä kaudella aina omalla tasollaan. Hän ei kuitenkaan allekirjoita, että hänen vauhtinsa olisi hiipumassa.
– Minusta tuntuu, että meidät on yhdistetty aika lailla maailman jokaiseen vasempaan laitapakkiin. Se on seurausta siitä, kun pelaa yhdessä maailman suurimmista seuroissa, sanoi Robertson Sky Sportsin mukaan.
– Jokaisen aika tulee joskus, enkä usko, että minun aikani on tullut vielä. Jos me hankimme uuden pelaajan, niin olkoon. Minä luotan aina itseeni.
– Toki, tällä kaudella on ollut pari hetkeä, kun kunniani on ottanut hieman kolhua, mutta joitain juttuja on liioiteltu aivan liikaa.
– Mielestäni olen pelannut hyvällä tasolla. Mielestäni minulla on ollut suhteellisen hyvä kausi, mutta yksi asia, jota ihmiset sanovat minusta, on se, että olen ollut melko johdonmukainen, joten kun teet pari virhettä, ihmiset voivat puhua.
– Tällaisessa maailmassa me elämme, tätä on Valioliiga. Kaikki seuraavat sinua, kaikilla on mielipide. Se on mitä on, mutta luotan aina kykyihini. Olen osoittanut sen koko urani ajan, mutta erityisesti aikanani Liverpoolissa.
LUE MYÖS
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina

- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”