Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus poliisille. Manchester Cityn ”Moonbeam”-maskottina työskennellyt nainen syytti Mirrorin tietojen mukaan norjalaistähden antaman iskun päähän aiheuttaneen hänelle sairaalahoitoa vaatineita vammoja.
Tilanne tapahtui ennen Man Cityn valioliigaottelua Southamptonia vastaan Etihadilla lokakuun 26. päivänä 2024. Mirror kertoo Haalandin läpsäisseen Cityn maskotin puvussa ollutta naista leikkisästi päälle.
Cityn entinen maskotti väitti Haalandin iskun aiheuttaneen hänelle aivotärähdyksen ja niskan retkahdusvamman. Hänet vietiin sairaalaan tilanteen jälkeen.
Nainen kertoi Mirrorin mukaan tilanteen tapahtuneen, kun hän otti yhteiskuvan Haalandin kanssa. Hän luuli ensin iskun tulleen kentältä lentäneestä pallosta.
The Sun uutisoi naisen jättäneen valituksen seuralle ja tehneen poliisille rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Sun kertoo hänen työskennelleen Moonbeam-maskottina yksittäisissä vuoroissa lipunmyyntityönsä ohella.
Cityn edustaja kertoi Sunille, ettei seura löytänyt todisteita siitä, että Haalandin antama isku olisi aiheuttanut väitetyt vammat. Manchesterilaisseura vahvisti myös olevansa tietoinen Suur-Manchesterin poliisin saamasta rikosilmoituksesta.
Poliisi tai seura ei ole Cityn mukaan ryhtymässä tapauksen suhteen jatkotoimiin.
City voitti ottelussa Southamptonin 1-0 Haalandin maalilla. Norjalaishyökkääjä on seuran tämän kauden paras maalintekijä Valioliigassa 21 osumallaan.
Man City kohtaa seuraavaksi vieraissa Bournemouthin FA Cupin puolivälieräottelussa sunnuntaina. Ottelu alkaa kello 18:30.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi