Times: Chelseaa uhkaa rangaistus Uefalta – talousrajat paukkuivat reilusti yli
Chelsea on saamassa UEFAlta rangaistuksen talousrajojen ylityksestä, kertoo The Times. Euroopan jalkapallon kattojärjestö ei hyväksy lontoolaisseuran naisten edustusjoukkueen ja hotellien myyntiä sisaryhtiölle mukaan tilikirjoihinsa.
Chelsea ylitti Timesin mukaan tappioissaan UEFAn taloussääntöjen sallimat rajat. Lontoolaisseura onnistui pysymään Valioliigassa rajojen sisällä nettoamalla yhteensä 235 miljoonaa euroa (200 miljoonaa puntaa) naisten edustusjoukkueen ja hotellien myynnistä sisaryhtiölleen Bluecolle.
UEFAn säännöt eivät salli vastaavia toimenpiteitä. Times kertoo Chelsean neuvottelevan Euroopan jalkapallon kattojärjestön kanssa ratkaisusta, johon sisältyisi taloudellinen rangaistus ja kulutussuunnitelma seuraavan kolmen kauden ajaksi. Jos Chelsea syylistyisi vielä uuteen talousrikkomukseen, lontoolaisseuraa uhkaisi sulkeminen europeleistä yhdeksi kaudeksi.
UEFA tulee julkistamaan Timesin mukaan päätöksensä Chelsean tapauksessa toukokuun puolivälissä.
UEFA sallii taloussäännöissään enintään 200 miljoonan euron (170 miljoonan punnan) tappiot kolmen vuoden aikana. Chelsean tappiot olivat ilman sisaryhtiölle tehtyjä myyntejä 421 miljoonan euron (358 miljoonan punnan) suuruiset.
UEFA on käytössään myös kokoonpanon arvoa koskeva sääntö. Sen mukaan seurat saavat käyttää vain 80 prosenttia tuloistaan pelaajien palkkoihin, siirtoihin ja agenttien palkkioihin. Määrä tulee muuttumaan 70 prosenttiin ensi kaudella.
Chelsea on Valioliigan sarjataulukossa neljäntenä. Lontoolaisseura taistelee paikasta ensi kauden Mestarien liigassa.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä