Mikel Merino iskee maaleja kuin liukuhihnalta vieraalla pelipaikalla: ”Olen hieman yllättynyt tästä…”
Mikel Merino on pelannut reilut puolitoista kuukautta Arsenalin ykköskärkenä.
Arsenal on kärsinyt koko kevätkauden hyvin merkittävistä loukkaantumisongelmista. Gabriel Jesus ja Kai Havertz ovat loppukauden sivussa pelikentiltä, joten Arsenal-luotsi Mikel Arteta asetti Merinon joukkueen hyökkääjäksi. Merino on tullut tunnetuksi keskikenttäpelaajana, eikä hän ole aiemmin pelannut kärjessä.
Merino on pelannut kahdeksan ottelua hyökkääjänä ja tehnyt jopa viisi maalia.
Mundo Deportivo haastatteli Merinoa, joka myönsi yllättyneensä siitä, miten hyvin hän on pelannut itselleen vieraalla pelipaikalla.
– Olen hieman yllättynyt siitä, miten hyvin olen pystynyt pelaamaan kärjessä ja auttamaan joukkuetta maaleilla. Minulla on aina ollut tuollainen maalintekotaito sisälläni ja uskon, että olisin voinut saada sen itsestäni esiin jo aiemmin urallani, mutta onnistuin siinä vasta nyt. Hyökkääjänä koen oloni todella mukavaksi boksissa.
Merino nostaa myös esiin Artetan, joka on ohjeistanut häntä tarkasti uudella pelipaikalla.
– Todella laadukkaat joukkuetoverini auttavat minua paljon ja se näkyy. He syöttävät pallon aina täysin oikeaan paikkaan. Olen myös sopeutunut pelipaikalleni kuuntelemalla koko ajan tarkasti valmentajan ohjeita. Sen myötä tiedän, missä pystyn auttamaan joukkuetta ja missä en. Uskon, etten enää ole niin suuri yllätys kentällä.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut