Marc-André ter Stegen halusi aikoinaan siirtyä Manchester Cityyn: ”Tapasin Guardiolan Barcelonassa”
Marc-André ter Stegen siirtyi Borussia Mönchengladbachista Barcelonaan kesällä 2014.
Ter Stegen ja Claudio Bravo jakoivat torjuntavastuun vuosina 2014-16. Bravo pelasi sarjaottelut ja ter Stegen pääsi tolppien väliin muissa kilpailuissa.
Ter Stegen turhautui rooliinsa kaudella 2015-16. Saksalaisvahti paljasti Bildin haastattelussa tavanneensa tuolloin Pep Guardiolan, joka oli siirtymässä Manchester Cityn peräsimeen. Guardiola yritti houkutella ter Stegeniä Manchester Cityyn.
Maalivahti ehti näyttää vihreää valoa siirrolle, mutta Barcelona ei suostunut myymään ter Stegeniä. Manchester City päätyi lopulta hankkimaan Bravon uudeksi ykkösmaalivahdikseen.
– Harkitsin maisemanvaihdosta. En ollut tuolloin tyytyväinen tilanteeseeni Barcelonassa, vaikka olimme voittaneet paljon pokaaleja. Minä en ollut kuitenkaan pelannut sarjaotteluita. Pelasin kaikki cup-kilpailut mukaan luettuna noin 25-28 peliä, eikä se riittänyt minulle. Halusin olla selvä ykkösvahti.
– Tapasin Guardiolan Barcelonassa. Hän lensi tänne ja tapasimme toisemme ystäväni kotona. Hän esitteli minulle ideansa, sanoi siirtyvänsä sinä kesänä Manchester Cityyn ja halusi minut sinne. Guardiola teki paljon uhrauksia sen eteen. Harkitsin sitä ja sanoin itselleni, että tämä voisi olla ratkaisu ongelmiini. Manchester Cityn suunnitelma vaikutti todella mielenkiintoiselta ja kun katsot viime vuosia, on se toiminut loistavasti, ter Stegen muistutti.
Ter Stegenin mukaan silloinen Barcelona-luotsi Luis Enrique ei halunnut luopua hänestä.
– Sitten menin Enriquen pakeille ja sanoin haluavani lähteä. Enrique vastasi, ettei aikoisi päästää minua pois. Hän ilmoitti sanovansa seuralle, ettei minua tulisi päästää pois mistään hinnasta. Vastasin haluavani olla ykkösmaalivahti. Enrique ilmoitti katsovansa, miten kesän harjoituskausi sujuisi. Menetin melkein malttini, mutta onnistuin kontrolloimaan tunteitani.
– Sanoin Enriquelle meneväni kertomaan seurajohdolle halustani lähteä muualle. Myös seurajohdosta sanottiin, ettei minua päästettäisi pois mistään hinnasta. Kolme viikkoa myöhemmin Guardiola hankki Bravon Manchester Cityyn. Se oli aluksi outoa, mutta lopulta olin todella onnellinen, koska en oikeasti halunnut lähteä ja nousin samalla ykkösmaalivahdiksi.
LUE MYÖS
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta