Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
Tottenhamin päävalmentaja Ange Postecoglou sanoo, että ihmiset joutuvat ”sietämään” häntä hieman pidempään joukkueen edettyä Eurooppa-liigan välieriin.
Keskiviikkona aussivalmentaja myönsi, että hänellä ei ole hajuakaan, onko hänellä vielä työpaikkaa viikon päätteeksi.
Spurs on Valioliigassa vasta 15:nä, mutta torstaina se löi Eintracht Frankfurtin vieraissa 1-0 ja paineli Eurooppa-liigan neljän parhaan joukkoon yhteismaalein 2-1.
Postecogloun asemalla on spekuloitu heikkojen tulosten takia, mutta hän uskoo ostaneensa itselleen aikaa viimeisimmällä voitollaan. Omia kykyjään hän ei ole epäillyt missään vaiheessa.
– Kannattajillamme on ollut vaikeaa. Toivottavasti tämä antaa heille jotain mitä odottaa, kommentoi Postecoglou BBC:n mukaan.
– Olen sama valmentaja kuin eilenkin. Pelaajat eivät ole missään vaiheessa menettäneet uskoaan. Ihmiset tykkäävät pilkata ja vähätellä saavutuksiani, mutta jätän sen siihen.
– Minä en välitä siitä, se ei vaivaa minua tai vaikuta tekemiseeni. Minulle kyse on aina joukkueesta.
– Valitettavaa monille teistä, joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin.
Eurooppa-liigan välierissä Spurs saa vastaansa norjalaisen Bodø/Glimtin.
LUE MYÖS
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
