Arsenalin haaveet kaatuivat Mestarien liigassa
Arsenalin unelma Mestarien liigan finaalipaikasta kaatui keskiviikkoiltana. Tykkimiehet hävisi välierän toisessa osaottelussa PSG:n vieraana 1-2 ja pariisilaisseura eteni jatkoon yhteismaalein 3-1.
Arsenal sai luotua ottelun alussa vahvaa painetta PSG:n maalille. Ensimmäinen maalipaikka tuli neljälle minuutilla Gabriel Martinellille. Brasilialaisen laukaus kohdistui kuitenkin päin hyvin mukana ollutta Gianluigi Donnarummaa.
Muutama minuutti myöhemmin puolestaan Martin Ødegaard koitti onneaan. Donnarumma venytti kuitenkin näyttävästi myös norjalaisen voimakkaan laukauksen eteen.
Avausvartin jälkeen PSG sai viimein ensimmäisen tilaisuutensa vastaiskusta. Kvicha Kvaratskhelia täräytti pallon tolppaan ja maaliton tilanne säilyi.
Puoliskon ylitettyä puolivälin PSG kuitenkin rankaisi erikoistilanteesta. Thomas Partey purki päällään vapaapotkun suoraan Fabian Ruizille, joka pommitti pelivälineen suoraan ilmasta verkon perukoille siirtäen pariisilaiset yhteismaaleissa 2-0-johtoon.
PSG sai tilaisuuden etumatkaansa toisen jakson 66. minuutilla rangaistuspotkusta Myles Lewis-Skellyn käsivirheen jälkeen. Arsenal selvisi vielä tästä, kun David Raya torjui Vitinhan vaisuksi jääneen yrityksen.
Hetkeä myöhemmin kuitenkin Achraf Hakimi paukutti PSG:n yhteismaaleissa kolmen maalin johtoon.
Bukayo Saka onnistui vielä viimeistelemään kavennuksen Arsenalille viimeisen vartin alkuun, mutta lähemmäksi lontoolaiset eivät päässeet.
PSG kohtaa Mestarien liigan finaalissa Internazionalen toukokuun 31. päivä lauantaina . Arsenalin ottelut jatkuvat Valioliigassa Liverpoolin vieraana sunnuntaina.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa