CM: Kyle Walker palaa kesällä Manchester Cityyn
Kyle Walker palaa kesällä Manchester Cityyn, kertoo Calciomercato.
Calciomercaton saamien tietojen mukaan AC Milan ei käytä lainasopimuksessa olevaa viiden miljoonan euron osto-optiota.
Toukokuun lopussa 35 vuotta täyttävä Walker siirtyi talven siirtoikkunassa Manchester Citystä lainalle AC Milaniin.
Laina on sujunut varsin kaksijakoisesti. Walker sai alussa paljon peliaikaa, mutta on sittemmin kärsinyt loukkaantumisista ja pudonnut penkille. Walker on aloittanut penkiltä joukkueen kolme viimeisintä sarjaottelua.
AC Milanin kevätkausi on mennyt penkin alle, mutta Walkerilla ja joukkueella on mahdollisuus päättää kausi pokaaliin. AC Milan ja Bologna iskevät yhteen Coppa Italian finaalissa keskiviikkona.
Laitapuolustajan sopimus Manchester Cityn kanssa kattaa vielä ensi kauden, mutta Walkerin on määrä poistua seurasta kesän siirtoikkunassa. Walker sai mukavasti vastuuta syksyllä, mutta peliaika putosi joulukuussa, eikä Walker enää tiettävästi kuulu Pep Guardiolan suunnitelmiin.
LUE MYÖS
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Sunderland tiputti ison uutisen tähtihyökkääjänsä tulevaisuudesta