Rúben Amorimilta upea teko Man Unitedin yhteisölle Eurooppa-liigan finaalin alla – seura ei suostunut avaamaan kukkaroaan
Rúben Amorim on maksanut henkilökohtaisesti 30 Manchester Unitedin taustahenkilön matkat perheineen Eurooppa-liigan finaaliin Bilbaossa, kertoo ESPN. Red Devils kohtaa loppuottelussa valioliigakilpailijansa Tottenhamin ensi viikon keskiviikkona.
Man United ilmoitti aiemmin, ettei seura tulisi kustantamaan valmentajien, fysioterapeuttien ja tukijoukkojen matkoja Espanjaan. Seuran henkilökunnan olisi pitänyt ostaa itse omat ottelulippunsa.
Man Unitedin pelaajille on varattu ESPN:n mukaan vain kaksi lippua läheisilleen, eikä seura kustanna heidän matkustuskulujaan. Amorim on kuitenkin maksanut tukijoukkojen finaalimatkat henkilökunnan pienipalkkaisimmat jäsenet mukaan lukien kiitoksena heidän sitoutumisestaan ja panoksestaan portugalilaisen vaikean ensimmäisen puolivuotisen aikana seuran päävalmentajana.
Kontrastina Mestarien liigan finalisti PSG vahvisti aiemmin maksavansa 600 seuran henkilökunnan jäsenen matkat Münchenissä 31.5. pelattavaan loppuotteluun Internazionalea vastaan.
Amorim saapui Man Unitedin Erik ten Hagin korvaajaksi marraskuun puolivälissä. Red Devils on Valioliigan sarjataulukossa sijalla 16 ja Eurooppa-liigan voittaminen on ainoa mahdollisuus pelata europelejä ensi kaudella.
Man United ja Tottenham kohtaavat Bilbaossa Eurooppa-liigan finaalissa 21.5. keskiviikkona. Ottelu alkaa kello 22:00.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
