Paikallismedia: Olut lentää ja liikennevalot irtoavat – englantilaiskannattajat kylvävät kaaosta Bilbaossa finaalin alla
Manchester Unitedin ja Tottenhamin kannattajat ovat aiheuttaneet runsaasti järjestyshäiriöitä Bilbaossa ennen Eurooppa-liigan finaalia tänä iltana. Paikallismedia raportoi myös englantilaisseurojen kannattajien välisestä tappelusta.
Mail Sport uutisoi yhteensä 80 000 Man Unitedin ja Tottenhamin kannattajan matkustaneen Espanjaan finaalia varten. Loppuottelun stadionin San Mamésin kapasiteetti kattaa vain 52 114 katsojaa.
Molempien seurojen kannattajille oli varattu 15 000 lippua otteluun. Bilbaon kaduilla kulkee paikallismedian mukaan nyt myös kymmeniä tuhansia liputtomia Tottenhamin ja Man Unitedin faneja.
Uutistoimisto EFE ja Bilbaon paikallislehti El Correo raportoivat englantilaisten jalkapallokannattajien aiheuttamista lukuisista järjestyshäiriöistä tiistaina. Kannattajia on kuvattu kiipeämässä liikennevalojen päälle ja heittämässä olutta vastustajan fanien päälle.
El Correo uutisoi myös englantilaisten jalkapallokannattajien irroittaneen kahdet liikennevalot ja nostelleen niitä kuin pokaaleja.
Espanjalaismedian mukaan suuria fanijoukkoja on ollut vaikea pitää kurissa. Bilbaoon on varattu yhteensä 2000 poliisia pitämään järjestystä yllä otteluiltana.
Man Unitedin ja Tottenhamin kannattajien välillä on nähty myös tappelu San Sebastianin alueella tiistai-iltana. Espanjalaislehti El Diario Vasco kertoo yhteenoton tapahtuneen 21.20 illalla paikallista aikaa.
El Diario Vascon saamien silminnäkijöiden tietojen mukaan välikohtaus käynnistyi huuteluista, jonka jälkeen yksi kannattaja löi nyrkillä toisen maihin. Myös tavaroita heiteltiin, ennen kuin poliisi saapui paikalle rauhoittamaan tilanteen.
Paikallispoliisi on vahvistanut, ettei pidätyksiä olla tehty Bilbaossa tai San Sebastianissa. Poliisi mainitsi tappelun englantilaisseurojen kannattajien välillä San Sebastianin vanhassa kaupungissa, mutta vakavia loukkaantumisia ei ole sattunut.
Poliisi tutkii edelleen yhteenottoa kahden kannattajaryhmän välillä, jossa heiteltiin muun muassa ilotulitteita toisia kohti.
Man United ja Tottenham kohtaavat Bilbaossa Eurooppa-liigan finaalissa keskiviikkoiltana kello 22:00. Spurs hakee San Mamésilta seuran ensimmäistä pokaalia 17 vuoteen.
Tottenham juhli viimeksi Liigacupin voittoa vuonna 2008.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”