Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Jos seura kokee, että…”
Manchester United sai saavillisen jääkylmää vettä niskaansa keskiviikkoiltana hävittyään Eurooppa-liigan finaalin Tottenhamille 0-1.
Tappion myötä Manchester United ei pelaa ensi kaudella eurokentillä.
Kausi on ollut kokonaisuudessaan valtava pettymys, sillä Manchester United on vasta 16. sijalla Valioliigassa. Joukkue on pelannut surkeimman kauden miesmuistiin.
Manchester Unitedin kapteeni Bruno Fernandes kertoi pelin jälkeen lehdistölle olevansa valmis poistumaan Manchester Unitedista, jos seura haluaa myydä hänet saadakseen varoja kesän siirtoikkunaa varten.
– Olen aina ollut rehellinen. Jos seura kokee, että nyt on aika mennä eri suuntiin, koska he haluavat rahastaa minulla, niin sitten se on niin. Jalkapallo on joskus tällaista. Olen aina sanonut ja sanon nytkin, että jään tänne niin pitkäksi aikaa kunnes seura sanoo, että on aika lähteä. Haluan saavuttaa enemmän ja nostaa tämän seuran takaisin menestyksen pariin.
– Lähden sinä päivänä, kun seura kokee minut ylimääräiseksi tai haluaa päästä minusta eroon. Jalkapallo on tällaista. Sitä ei koskaan tiedä. Aion kuitenkin pitää sanani.
– Tämä on todella surullista. Tämä on hyvin surullinen päivä, koska olimme menestyneet niin hyvin tässä kilpailussa ennen finaalia. Finaali oli kuitenkin se, mikä merkitsee. Koko turnauksen tärkein päivä. Olisimme voineet nousta kilpailun historiaan, mutta niin ei käynyt. Jalkapallo on armotonta ja nyt oli meidän vuoro hävitä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma